XXXIII Suvisoitto 30.6. klo 18: käsiohjelmasta pois jääneiden Kylätasku-laulujen tekstit sekä Schönbergin Jousikvartetto nro 2

XXXIII Suvisoitto 30.6. klo 18: käsiohjelmasta pois jääneiden Kylätasku-laulujen tekstit sekä Schönbergin Jousikvartetto nro 2, osat Litanei ja Entrückung, joiden tekstit ovat Stefan Georgen (suom. Jan Granberg).

Heinz-Juhani Hofmann: Kylätasku-laulut (tekstit Jussi Kylätasku)

1. LAULU

Pane minut huokoiseen multaan
että minä palan pienellä liekillä tasaisesti loppuun, minä pihisen, paukahtelen, halkeilen, hajoan säännönmukaisella tavalla osasiini
ja ruokin useampia kuin ikin palkallani
kun maan laatu vain on huokoinen, sen hengitys lämmin ja kuiva.
(Hyviä uutisia, s. 58)

2. LAULU

Runon aihe on muovinen korva, jonka läpi valo kuultaa tasaisesti.

On vaikea myöntää että sellainen kiinnostaisi mitä ei ole;

Tietystä kulmasta kaulan ja olkapään liittymäkohta.

Tavallaan tulee tietoiseksi kun rakkaus kuolee.

(Yksityiset yrittäjät, s.13)

3. LAULU

Istun savuisessa huoneessa; sataa. Ei sentään sisään.
En tule surulliseksi.
Rakas ystävä mitä vielä odotat: samaa vanhaa skeidaa?

Pienestä rahasta myydään matka maan keskipisteeseen, mitä vielä odotat

Jengi on vauhdissa, maailma muuttuu, mutta yhteiskunnan rakenteita kehitetään kestäviksi. Maailma kypsyy kauniisti seesteiseen loppuun, sovittavalle tähtitaivaalle, kosmonautti tiedostaa minuutensa kun kapseli joutuu kierteeseen;

Osakkeissaan työväki ja työttömät, näennäisessä sovussa runoilija vieraantuu Ouluun.

(Yksityiset yrittäjät, s.11)

4. LAULU

Lokakuu linnuton, lauluton, metsän kasvu hidastuu silmissä.
Lumettoman jään läpi kuultaa hukkunut nuorukainen.
Se näytti perkeleen pitkältä.
Se on ainakin kolme metri pitkä. Siniharmaa raitainen puku. Toinen kenkä irronnut, punainen nilkkasukka, paidan kaulus V-patent, solmio mitenkuten kietaistu.

Laskee rannekellosta sydämen lyöntejä.
(Yksityiset yrittäjät, s.19)

Litanei

Tief ist die trauer die mich umdüstert, Ein tret ich wieder, Herr! in dein haus.

Lang war die reise, matt sind die glieder, Leer sind die schreine, voll nur die qual.

Durstende zunge darbt nach dem weine. Hart war gestritten, starr ist mein arm.

Gönne die ruhe schwankenden schritten, Hungrigem gaume bröckle dein brot!

Schwach ist mein atem rufend dem traume, Hohl sind die hände, fiebernd der mund.

Leih deine kühle, lösche die brände. Tilge das hoffen, sende das licht!

Gluten im herzen lodern noch offen, Innerst im grunde wacht noch ein schrei.

Töte das sehnen, schliesse die wunde! Nimm mir die liebe, gib mir dein glück!

Entrückung

Ich fühle luft von anderem planeten.
Mir blassen durch das dunkel die gesichter Die freundlich eben noch sich zu mir drehten.

Und bäum und wege die ich liebte fahlen Dass ich sie kaum mehr kenne und du lichter Geliebter schatten—rufer meiner qualen–

Bist nun erloschen ganz in tiefern gluten Um nach dem taumel streitenden getobes Mit einem frommen schauer anzumuten.

Ich löse mich in tönen, kreisend, webend, Ungründigen danks und unbenamten lobes Dem grossen atem wunschlos mich ergebend.

Mich überfährt ein ungestümes wehen
Im rausch der weihe wo inbrünstige schreie In staub geworfner beterinnen flehen:

Dann seh ich wie sich duftige nebel lüpfen
In einer sonnerfüllten klaren freie
Die nur umfängt auf fernsten bergesschlüpfen.

Der boden schüffert weiss und weich wie molke. Ich steige über schluchten ungeheuer.
Ich fühle wie ich über letzter wolke

In einem meer kristallnen glanzes schwimme– Ich bin ein funke nur vom heiligen feuer
Ich bin ein dröhnen nur der heiligen stimme.

Litania

Syvä on se suru, joka minut synkistää, Ja jälleen astun, Herra, taloosi.

Pitkä oli matka, väsyneinä jäsenet,
Tyhjina nyt matka-arkut, täyttä vain on tuska.

Kuivuva kieli himoitsee viinitilkkaa.
Kova oli kamppailu, nyt on puutunut käsivarsi.

Rauhasi anna uupuville askelille, Nälkäiselle suulle murra pala leipääsi!

Heikko on hengitys, unessa huutava, Tyhjinä kämmänet, kuumeinen suu.

Lainaa viileytesi, sammuta liekit, Lunasta toivo, suo valonsäde!

Hehkuvat lieskat, rinnassa lepattaa, Sisällä syvimmässä vielä huuto odottaa.

Tapa kaipaus, seisata vuotavat haavat! Ota minulta rakkaus suo sijaan onnesi!

Irtautuminen

Tunnen ilmavirran toisilta planeetoilta. Hihtuvat pimeässä kasvot
jotka ystävällisinä kääntyivät puoleeni.

Ja puut ja tiet rakastamani himmenee niin että tuskin niitä tunnen ja valoisa rakastettu varjo—tuskieni tulkitsija–

Olet kokonaan sammunut syvänhimmeään hehkuun jotta hurmioin jälkeisestä riemunhuudosta hurskaaseen värinään vaimentuisit.

Minä irtoan ääniin, kieppuen, pyörien, loputtoman kiitoksen ja nimettömän ylistyksen, valtavaan hengitykseen itseni toivottomasti antaen.

Ylitseni puhaltaa raivoisa viima
pyhässä kohinassa missä tomuun heittäytyneiden rukoilijoiden huuto kiirii:

Silloin näen kuinka kostea usva nousee valontäyttämässä kirkkaassa vapaudessa joka ulottuu kaukaisimmillekin vuorenhuipuille.

Maa alla vavahtelee valkeanpehmeänä kuin maito. Nousen yli kauheitten rotkojen.
Tunnen miten viime pilvien päällä

Uin kristallisen kirkkauden meressä– olen vain pieni lieska pyhää tulta, vain hengenveto pyhää ääntä.

J.L.Runeberg:Andranatten http://www.svensklyrik.se/poeter/johan-ludvig-runeberg/andra-natten-2

XXXIII Suvisoitto 30.6. klo 18: käsiohjelmasta pois jääneiden Kylätasku-laulujen tekstit sekä Schönbergin Jousikvartetto nro 2

Yhteystiedot

Sivut

Uutisia