

neljän päivän läheisyys | Espoon Kaupunginteatteri
neljän päivän läheisyys tarkastelee ihmisten ja lokkien rinnakkaiseloa etelän aurinkorannalla neljän vuorokauden ajan. Näytelmässä ihmisen lajityypilliseen toimintaan kuuluu parveilu auringon paahteessa, ajan kuluttaminen hotellihuoneiden yksinäisyydessä sekä puheensorina rantaravintolan terassilla. Ranta ei kuitenkaan ole vain nostalginen joutilaisuuden idylli, vaan samea meri puskee esiin kuolleiden kalojen vallin. Maisemaa asuttavat lokit seuraavat eri perspektiiveistä hieman punakoiden ihmisten toimintaa.
Näyttämöllä ei nähdäkään pääroolissa ihmistä, vaan siinä tuodaan ihmisen kokemuksen rinnalle lokkien todellisuus. Esityksen keskeinen teema on myös toisten lajien kanssa jakamamme kuolevaisuus. Humoristisen ja hämmentävän teoksen kerrontaa kuljettavat dokumentaarinen videokuva, tila, valo, ääni ja musiikki. Esityksessä kuullaan kamariorkesteri Avantin tulkitsemana Kaija Saariahon sävellys Cloud Trio.
Teoksen suunnittelusta ja ohjauksesta vastaa WAUHAUS-kollektiivi. Vuonna 2016 perustettu WAUHAUS on Helsingistä käsin toimiva kahdeksan hengen kollektiivi, jonka työt asettuvat usein eri taiteenalojen väliin. Näyttämö- ja esitystaiteen valtionpalkinnon vuonna 2017 saaneen kollektiivin teokset ovat uutta luovia ja kokonaisvaltaisia tapahtumia. WAUHAUSin uraauurtavia teoksia on nähty niin pienissä black box -teattereissa ja kaupunkitiloissa kuin suurella urheilustadionilla ja Kansallisteatterin päänäyttämölläkin, kuten Yuval Noah Hararin tietokirjasta Minna Leinon sovittama Sapiens – Tarina tarinoita kertovasta ihmislajista (2019).
neljän päivän läheisyys -esityksessä mukana WAUHAUSista ovat skenografi Laura Haapakangas, ohjaaja Juni Klein, mediataiteilija Jani-Matti Salo ja äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo. Lisäksi työryhmään kuuluvat elokuvaaja Jonatan Sundström, näyttelijä Salla Loper ja Kamariorkesteri Avanti.
Arvioitu kesto n. 1 h 20 min (ei väliaikaa)
Esityskieli suomi, tekstitys suomeksi ja englanniksi mobiilisovelluksella
Tuotanto: WAUHAUS ja Espoon Kaupunginteatteri
Tukijat: Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Uudet Klassikot – Nya klassiker, Taiteen edistämiskeskus, TINFO
Esitysaikataulu | Espoon Kaupunginteatteri, Revontulihalli
Ensi-ilta 13.9.2023 klo 19
16.9.2023 klo 14
19.9.2023 klo 19
21.9.2023 klo 19
23.9.2023 klo 14
27.9.2023 klo 19
28.9.2023 klo 19
30.9.2023 klo 14
3.10.2023 klo 19
4.10.2023 klo 19
6.10.2023 klo 19
7.10.2023 klo 14
9.10.2023 klo 19
10.10.2023 klo 19