Avantin uudeksi tuottajaksi Pekka Haapanen

Avantin toimiston henkilökunta sai uuden jäsenen, kun tuottaja Pekka Haapanen aloitti työnsä. Kokemusta klassisen musiikin hallinnosta hän on kerännyt mm. hoitaessaan Turun filharmonisen orkesterin tiedottajan ja tuottajan sijaisuuksia. Festivaaliarkeen hän on tutustunut Uudenkaupungin Crusell-viikon tiedottajana.

Loimaalta kotoisin oleva Haapanen opiskeli Turun yliopistossa aluksi yleistä kirjallisuustiedettä, mutta vaihtoi sittemmin pääaineekseen musiikkitieteen. Filosofian maisteriksi hän valmistui vuonna 2019. ”Iloiseksi avantilaiseksi” tunnustautuva Haapanen helsinkiläistyy uuden pestinsä myötä elokuussa.… Lue lisää »

Avanti! Kaikkien aikojen klassikot -konsertti Mäntsälässä 22.9.2019

Su 22.9.2019 klo 18.00

Mäntsälän kirkko (Vanha Porvoontie, Mäntsälä)

Avanti! soittaa Mäntsälän kirkossa 22.9. klo 18 klassikkojen klassikoita barokin, romantiikan, jazzin ja kansanmusiikin genreistä. Juonnetun konsertin lopuksi pihvinä kuullaan György Ligetin jousikvartetto nro 1.

Kaikkien aikojen klassikot -konsertti on osa Avantin, UMOn ja FiBOn yhteistä AUF-sarjaa, joka esiintyy Porvoossa, Mäntsälässä ja Askolassa vuoden 2019 aikana. Eri tyylilajeja edustavat huippuorkesterit kutsuvat kuulijoita konsertteihin tutustumaan monenlaisiin musiikillisiin makupaloihin.

Esiintyjät:

Eriikka Maalismaa, … Lue lisää »

Avanti! Ensemble BarokkiKuopio -tapahtumassa 18.7.

Agricolan jäljillä

To 18.7.2019 klo 20.00

Kuopion Tuomiokirkko, Vuorikatu 17, Kuopio

Avantin improvisaation maailmoja vanhan musiikin parissa samoava gambajouhiconsort-kokoonpano virtuoosisopraano Tuuli Lindebergin kanssa vie meidät Agricolan huimapäiselle Euroopan matkalle, joka poiki Suomeen uskonpuhdistuksen ja Raamatun käännöksen. Illan teosten juuret ulottuvat reformin ajan Saksaan ja Piae Cantiones -laulukirjan kirkkaimpiin helmiin.

Tuuli Lindeberg, sopraano

Avanti! Ensemble:

Jukka Rautasalo, diskanttigamba ja musiikinjohto Anthony Marini, tenorigamba Louna Hosia, bassogamba Ilkka Lue lisää »

Avanti! Ensemble Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla heinäkuussa

Avanti! Ensemble esiintyy Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla heinäkuussa 2019. Alla Avanti! Ensemblen eri konserttien tiedot. Lisätiedot festivaalista ja lipuista Kemiönsaaren Musiikkijuhlien nettisivuilta.

A MAD SONG MUSIIKKIA 1600-LUVUN LONTOOSTA

pe 12.7.2019 18.00 Café Vivan, Söderlångvik

Tuuli Lindeberg, sopraano Avanti! Ensemble: Jukka Rautasalo, gamba & musiikinjohto Anthony Marini, viulu & tenorigamba Ilkka Heinonen, jouhikko & violone Matias Häkkinen, cembalo

William Brade: Satyr’s Dance

John Eccles: I burn, I burn! Thomas d’Urfeyn puhenäytelmään The Comical … Lue lisää »

Avantin XXXIV Suvisoitto sytytti Porvoon musiikilliseen väriloistoon – kiitos yleisö, taiteilijat, tukijat ja kaikki Avantin ystävät!

Avantin Suvisoiton viimeiset sävelet vuoden 2019 osalta soivat sunnuntai-iltana, kun Beethovenin Eroica-sinfonia päätti hienon festivaalin. Sveitsiläiskapellimestari Baldur Brönnimannin suunnittelemalla festivaalilla kuultiin neljätoista isoa ja pienempää konserttia Pernajassa ja Porvoossa. Konsertteihin osallistui suuri joukko musiikin ystäviä: tänä vuonna Suvisoitto keräsi noin 2 500 kuulijaa.

Avantin 34. Suvisoitto-festivaali järjestettiin Pernajassa ja Porvoossa 26.-30.6.2019. Musiikkia 1500-luvulta aivan tähän päivään kuultiin niin festivaalin kansainvälisten vieraiden Wu Wein (sheng) ja Jennifer Kohin (viulu) esittämänä kuin … Lue lisää »

Avantin Suvisoitto soi Porvoossa su 30.6. asti – kuvia festivaalilta

 

Suvisoitto-festivaali soi parhaillaan Porvoossa! Vuoden 2019 festivaali teemanaan City of Music koostuu yli kymmenestä konsertista Taidetehtaan Avanti-salissa, Porvoon kahviloissa ja kaduilla sekä Pernajan kirkossa. Alla festivaalitunnelmia Heikki Tuulin kuvaamana.

Kuvat: Heikki Tuuli… Lue lisää »

Kamariorkesteri Avanti! hakee tuottajaa toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen

Vuonna 1983 perustettu Avanti!kamariorkesteri on ennakkoluulottomasta ohjelmistostaan tunnettu ja arvostettu, maamme eturivin muusikoista koostuva yhtye. Talvikonserttisarjan, tilauskonserttien ja ulkomaille suuntautuvien konserttien lisäksi tuotamme vuosittain Suvisoitto-festivaalin Porvoossa. Avantin taiteellinen johtaja on klarinettitaiteilija Kari Kriikku.

Avanti! etsii toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen osaavaa ja kokenutta

TUOTTAJAA, joka

vastaa Avantin konserttien ja Suvisoitto-festivaalin käytännön konserttituotannosta, nuotistosta ja produktioiden nuottihankinnoista sekä harjoitustilan aikatauluista, organisoinnista ja kehittämisestä. Tuottaja osallistuu orkesterin toiminnan kehittämiseen toiminnanjohtajan työparina.… Lue lisää »

Sävellyspaja muuttaa satavuotiset elokuvat visuaaliseksi musiikiksi

Ammattisäveltäjille suunnattu sävellyskurssi Sävellyspaja järjestetään vuosittain samaan aikaan Avantin Suvisoiton kanssa. Tänä vuonna kurssille osallistuu seitsemän säveltäjää Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta. Kurssin opettajina toimivat säveltäjät Jukka Tiensuu ja Tomi Räisänen.

Tärkeänä osana kurssia jokainen osallistuja on saanut tehtäväkseen säveltää kevään aikana uuden teoksen, jonka kamariorkesteri Avanti! esittää Suvisoiton yhteydessä pidettävässä konsertissa perjantaina 28.6. klo 16.00 kapellimestari József Hársin johdolla Taidetehtaan Tehdassalissa Porvoossa. Konserttiin on vapaa pääsy.

”Tehtävä on joka … Lue lisää »

14.9.2019 Musiikkitalossa Kaikkien aikojen musiikkia – kolme orkesteria yhdessä

Kamariorkesteri Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra, Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) ja sopraano Helena Juntunen esittävät Vivaldia, Ellingtonia ja John Adamsia  14.9.2019 Musiikkitalossa. Kolme huippuorkesteria – Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra ja Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) – yhdistävät voimansa ainutlaatuisessa yhteiskonsertissa sopraano Helena Juntusen kanssa. Konsertissa on tarjolla herkullinen kattaus kunkin orkesterin parasta antia ja ilta huipentuu moneen taipuvien muusikoiden yhteisnumeroon John Adamsin musiikin ja Buster Keaton -videoinstallaation parissa. Tällaista menoa et ole… Lue lisää »

Suvisoiton lastenkonsertti kutsuu koskettamaan musiikkia

Miltä musiikki tuntuu? Miten musiikki muuttuu, kun sitä koskettaa? Kamariorkesteri Avanti! toivottaa kaikki lapset ja nuoret vanhempineen tervetulleiksi konserttiin, jossa saa liikkua, tuntea ja aistia ympäröivää musiikkia.

Porvoon Suvisoiton sunnuntai-iltapäivässä soi lapsille ja nuorille suunnattu osallistava konsertti, jossa Avantin monipuoliset muusikot johdattavat yleisön musiikin ja luovuuden polulle. Musiikki reagoi kosketukseen. Katsojat eivät olekaan vain vastaanottajan roolissa, vaan heistä tulee osa musiikin kulkua.

”Lastenkonserttiin olemme poimineet myös sellaisia teoksia, joita säveltäjät … Lue lisää »