Suvisoiton lastenkonsertti kutsuu koskettamaan musiikkia

Kosketa musiikkia_2

Miltä musiikki tuntuu? Miten musiikki muuttuu, kun sitä koskettaa? Kamariorkesteri Avanti! toivottaa kaikki lapset ja nuoret vanhempineen tervetulleiksi konserttiin, jossa saa liikkua, tuntea ja aistia ympäröivää musiikkia.

Porvoon Suvisoiton sunnuntai-iltapäivässä soi lapsille ja nuorille suunnattu osallistava konsertti, jossa Avantin monipuoliset muusikot johdattavat yleisön musiikin ja luovuuden polulle. Musiikki reagoi kosketukseen. Katsojat eivät olekaan vain vastaanottajan roolissa, vaan heistä tulee osa musiikin kulkua.

”Lastenkonserttiin olemme poimineet myös sellaisia teoksia, joita säveltäjät ovat säveltäneet omassa nuoruudessaan. Jokainen säveltäjä on joskus ollut lapsi”, kertoo konsertin suunnitellut pitkän linjan yleisötyön ammattilainen ja musiikkipedagogi Tuula Jukola-Nuorteva. ”Musiikki vapauttaa mieltä ja auttaa meitä matkailemaan moniin paikkoihin.”

Konsertissa kuullaan esimerkiksi nuoren säveltäjänalun Jean Sibeliuksen Vattendroppar-sävellys ja osia Franz Schubertin ensimmäisestä jousikvartetosta. Konsertti herättelee lapsia ja nuoria miettimään omaa luovuuttaan: jokainen säveltäjä on joskus tehnyt ensimmäisen kappaleensa. Omaa luovuuttaan voi konsertissa musiikin rohkaisemana tunnustella, tarkastella ja kokeilla.

Konsertti soveltuu parhaiten yli neljävuotiaille, sillä ohjelmassa on osallistavia osuuksia. Kuitenkin kaikki lapset ikään katsomatta ovat lämpimästi tervetulleita nauttimaan musiikista. Yläikärajaa konserttiin ei ole.

Aika: sunnuntai 30.6.2019 klo 13.00 (kesto noin yksi tunti)

Paikka: Tehdassali, Taidetehdas

Liput lastenkonserttiin maksavat 15€ yksi lippu tai perhelippu (4 henkilöä) 50€ + toimitusmaksu (alk. 1€ per tilaus). Suvisoiton liput ovat myynnissä Lippupisteen verkkosivuilla osoitteessa www.lippu.fi/avanti ja numerossa 0600 900 900 (1,98€/min. + pvm).