Avantin uudeksi toiminnanjohtajaksi Maati Rehor

Avantin toiminnanjohtajana vuodesta 2012 toiminut Maija Kylkilahti siirtyy 1.8. Helsingin juhlaviikkojen klassisen musiikin tuottajaksi ja hänen tilalleen on valittu musiikin maisteri Maati Rehor. Rehor on työskennellyt musiikkialalla monipuolisesti jo 20 vuoden ajan; ensin muusikkona ja laulunopettajana, sittemmin erilaisissa tuotantotehtävissä mm. Sibelius-Akatemiassa konserttien, kiertueiden ja festivaalien parissa sekä kotimaisten ja kansainvälisten ammattilaistapahtumien tuotannoissa. Rehor siirtyy Avantiin Suomen Jazzliitto ry:n toiminnanjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2008.

Avanti toivottaa Rehorin lämpimästi tervetulleeksi joukkoon!