Avanti! valtaa Porvoon – Kesäkonserttien sarja levittäytyy ympäri kaupunkia

Tänä kesänä konserteista saadaan nauttia moninkertaisesti, kun tutun Suvisoitto-festivaalin lisäksi Avanti! järjestää Porvoossa kesäkonserttien sarjan. Ainutkertainen konserttisarja levittäytyy ympäri kaupunkia ja sen kyliä, joissa muusikot esiintyvät intiimeissä konserteissa pienkokoonpanoin. Suvisoiton lipunmyynti sekä kesäkuun ilmaiskonserttien paikkavaraukset käynnistyvät perjantaina 21.5. klo 12. 

Kesäkonserttien sarjassa muusikoiden suunnittelemat ohjelmat 

Kesän aikana Avanti! järjestää ainutlaatuisen ilmaiskonserttien sarjan, joka levittäytyy ympäri Porvoota. Musiikkia on tarjolla niin kartanoissa, konserttisaleissa kuin toreilla. Orkesterin taiteellinen johtaja Kari Kriikku lupaa hauskoja, vakavia, absurdeja sekä yllättäviä konserttiohjelmia, joissa jokaisessa kuuluu suunnittelijoiden oma ääni. “Avantin muusikoiden innostunut porukka on ollut suunnittelussa mukana kantavana voimana. Olemme haltioituneita, miten vaikuttavia tiloja konserteille olemme porvoolaisten opastuksella löytäneet.”

Sarja käynnistyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla Bosgårdin kartanossa, jossa nuori harpistilupaus Bengi Canatan tarjoaa harpun lumoavia sointivärejä. Seuraavassa konsertissa Villa Albertissa puolestaan kuullaan millaisiin ulottuvuuksiin harmonikka venyy Veli Kujalan käsittelyssä yhdessä Avanti!-kvartetin kanssa. Myöskään kuntavaalit eivät jää Porvoossa sävelittä, kun Duo Matalata kohottaa äänestyspäivänä tunnelmaa tuuban ja bassoklarinetin sävelin. Kesäkuussa luvassa on lisäksi ranskalaista barokkimusiikkia sekä säveliä keskiajalta nykyaikaan eri soitinyhtyeiden voimin.

Suvisoiton jälkeen heinäkuussa kuullaan miten varhaisbarokki nivoutuu yhteen nykypäivän teosten kanssa, kun Hittiparit-konsertissa Näsinmäen kappelissa barokkihitit saavat vastaparinsa nuorten suomalaisten säveltäjien kantaesityksistä. Heinä- ja elokuun ohjelmisto täydentyvät kirjavalla valikoimalla konsertteja, joista jokainen luovat omat universuminsa. Kesäkonsertit huipentuvat elokuun lopulla yllätykselliseen disklavier-flyygelin spektaakkeliin.

Kesäkonserttisarjan kaikki konsertit ovat ilmaisia ja ne järjestetään turvavälein. Pienten kapasiteettien vuoksi paikat on varattava etukäteen.

Kesäkonserttien paikkavaraukset 
Ilmaiskonserttien paikat varataan etukäteen ja ilmoittautuminen alkaa 21.5. klo 12. Elokuun ohjelma täydentyy kesän aikana. Ohjeet ilmoittautumiseen sekä päivittyvät lisätiedot löytyvät osoitteesta www.avantimusic.fi/kesakonsertit

**

I år blir det mångdubbelt fler konsertnjutningar, då Avanti! förutom sin sedvanliga Sommarmusik-festival också arrangerar en sommarkonsertserie i Borgå. Den unika konsertserien breder ut sig i staden och dess byar, där musikerna uppträder med intima konserter i små ensembler. Biljettförsäljningen till Sommarmusik samt bokningar till gratiskonserterna inleds fredag 21.5 kl. 12

Sommarkonsertserien bjuder på program planerat av musikerna själva

Under sommaren arrangerar Avanti! en unik serie gratiskonserter, som breder ut sig i Borgå, i både herrgårdar och konsertsalar samt på torg. Orkesterns konstnärliga ledare Kari Kriikku utlovar roliga, allvarliga, absurda och överraskande konsertprogram, där de planerande parternas egen röst hörs. ”Avantimusikernas ivriga gäng har varit en bärande kraft i planeringen. Vi är helt exalterade över hur imponerande konsertutrymmen vi hittat med borgåbornas hjälp.”

Konsertserien inleds första veckan i juni på Bosgård, där unga harpistlöftet Bengi Canatan bjuder på förtrollande harpklanger. Vid följande konsert i Villa Albert får vi höra hur Veli Kujalas ackordeon söker sig mot nya dimensioner tillsammans med Avanti!-kvartetten. Inte heller kommunalvalet i Borgå går tonlöst förbi. Duo Matalata höjer stämningen på röstningsdagen med musik på tuba och basklarinett i närheten av flera röstningsplatser. I juni blir det också fransk barockmusik samt toner från medeltid till nutid med olika instrumentalensembler.

Efter Sommarmusik flätas tidig barockmusik samman med samtida verk, då konserten Hitpar i Näsebackens kapell presenterar barockhits hand i hand med uruppföranden av unga finländska tonsättares verk. Programmet i juli och augusti kompletteras med ett brokigt urval konserter, där var och en skapar sitt eget universum. Sommarkonserterna kulminerar i slutet av augusti med ett disklavier-flygelspektakel fullt av överraskningar.

Alla konserter i sommarkonsertserien är gratis och de arrangeras med säkerhetsavstånd. På grund av konsertplatsernas begränsade kapacitet bokar man plats på förhand.