Kamariorkesteri Avantin konsertissa sunnuntaina 12. joulukuuta tarjoillaan modernismin klassikkoteoksia. Säveltäjäkollegoiden Karlheinz Stockhausenin sekä György Ligetin tuotantoihin tutustutaan kamari- ja sooloteosten kautta Ritarihuoneella.
Yksi konsertissa kuultava teos on vuosina 1974–75 valmistunut Tierkreis (“Eläinrata”), joka on Stockhausenin suosituimpia sävellyksiä. Tierkreis käy läpi kaikki eläinradan kaksitoista tähtimerkkiä yksinkertaisin melodioin, joita voidaan esittää lähes millä tahansa soittimilla. Stockhausen laati teokselleen paljon sääntöjä, mutta toisaalta antoi paljon vapauksia.
Avantilaiset luovat teoksesta oman versionsa. Teosta esittämään … Lue lisää »
Red Nose Company ja Kansallisteatteri tuovat Aleksis Kiven elämän ja teokset Suurelle näyttämölle
Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon kuuluva teos kantaesitetään 17.2.2022. Yhteistuotannossa ovat mukana myös Kamariorkesteri Avanti!, Jyväskylän, Lahden, Kuopion ja Turun Kaupunginteatterit sekä Tampereen Työväen Teatteri.
Aleksis Kivi on komedia miehestä, josta tuli monumentti. Miksi juuri Kivi on nostettu jalustalle maassamme? Millaisen hinnan tinkimätön taiteelle omistautuminen ja oman tiensä kulkeminen langetti kirjailijalle itselleen maksettavaksi?
Aleksis Kivi liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2021/11/51645993542_f27056facd_k.jpeg13662048avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-11-10 11:22:012021-11-10 11:45:26Avanti! yhteistyöhön Red Nose Companyn kanssa – komedia Aleksis Kivestä kantaesitetään ensi helmikuussa Kansallisteatterissa
Pitkän toimintaa rajoittaneen tauon jälkeen kamariorkesteri Avanti! palaa täysimääräisiin konsertteihin Ritarihuoneen historiallisessa salissa 12. joulukuuta. Modernismin klassikot Karlheinz Stockhausen ja György Ligeti nousevat keskiöön konsertissa, joka on teoslähtöisyydellään Avantin ydintä.
Säveltäjäkollegat Stockhausen ja Ligeti liikkuivat musiikkityyleissään eri suuntiin, mutta molempien teoksia voi pitää yhtä virtuoosisina ja futuristisina. Kulttihahmo Stockhausen antoi Tierkreis-teoksellaan eläinradan merkeille omat sävelensä. Näitä muunnellaan konsertissa avantimaiseen ja avantgardnistiseen tyyliin, kun perinteisten orkesterisoittimien lisäksi Tierkreisia tulkitaan muun muassa … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2021/10/StockhausenLigeti.png13672050avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-10-15 11:00:572021-10-25 11:13:32Joulukuussa tarjolla Stockhausenia ja Ligetiä Ritarihuoneella
Voit nauttia musiikista turvavälein paikan päällä Musiikkitalossa tai katsoa maksuttoman livestriimin Helsinki-kanavalla. Konserttilähetys on katsottavissa maksutta kuukauden ajan eli tiistaihin 12.10.2021 asti.
Konsertti myös radioidaan ja lähetetään Yle Radio 1:ssä torstaina 16.9.2021 klo 19.02. Konsertin voi myös kuunnella Yle Areenasta 16.9. alkaen 30 päivän ajan.
Avantin suursatsaus toi Porvoon kesään 33 konserttia – tapahtumiin ei ole jäljitetty koronatartuntoja
Kamariorkesteri Avanti! järjesti Porvoossa kesän 2021 aikana kesäkonserttisarjan sekä viisipäiväisen Suvisoitto-festivaalin. Yhteensä yli 150 musiikin ammattilaista työllistäneet tapahtumat tavoittivat yleisöä noin 1500, minkä lisäksi Suvisoiton striimikonsertit keräsivät noin 1300 katselukertaa. Viranomaisten muuttuvista rajoituksista huolimatta koko kesän ohjelmisto saatiin toteutettua ja lopullinen yleisömäärä ylitti järjestäjien odotukset. Koronaturvallisuudesta huolehdittiin.
Ainutkertainen ilmaiskonserttien sarja tarjoili monipuolisen valikoiman muusikoiden suunnittelemia konserttiohjelmia ympäri … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2021/09/Helvetinkone-210829-043.jpeg14632050avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-09-03 16:32:572021-09-03 16:39:17Avantin suursatsaus toi Porvoon kesään 33 konserttia – tapahtumiin ei ole jäljitetty koronatartuntoja
Avantin ainutkertainen kesäkonserttisarja Porvoossa tulee päätökseensä elokuussa. Luvassa on kuitenkin vielä monta upeaa konserttia kaikenlaisen musiikin ystäville.
Useimmin San Franciscon sinfoniaorkesterin ja eurooppalaisten huippuorkesterien johdossa nähtävä Esa-Pekka Salonen ehtii kesällä viettämään aikaa myös Suomessa, mistä avantilaiset ovat varsin innoissaan. Avantin perustajajäseniin kuuluvan Salosen johtamassa konsertissa sunnuntaina 15.8. Taidetehtaan Avanti-salissa kuullaan Suomen ensiesitys kapellimestari-säveltäjän Saltat Sobrius -teoksesta. Keskiaikaa henkivässä konsertissa Avantin puhaltajat tarttuvat harvemmin kuultavaan Richard Straussin sinfoniaan puhallinsoittimille sekä kamarikokoonpanot … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2020/06/Annick-Ramp_Dirigent_280115_5.jpg13672050avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-07-29 15:30:292021-07-29 15:31:49Kesäkonserttisarja huipentuu Esa-Pekka Salosen johdolla – elokuu täynnä konserttitarjontaa
Avantin Suvisoitto toi aurinkoiseen Porvooseen kahdeksan konsertin festivaaliohjelman, jonka suunnittelusta oli vastannut itävaltalainen säveltäjä, kapellimestari ja chansonnier HK Gruber. Vuodella siirtynyt ohjelmakokonaisuus julkistettiin, kun toukokuussa poistuneet rajoitukset antoivat mahdollisuudet tuoda livemusiikkia jälleen yleisön kuultavaksi.
Pitkän tauon jälkeen konsertointi sekä eritoten vuorovaikutus yleisön kanssa ovat olleet koko orkesterille upea kokemus. Lippuja oli myynnissä hyvin rajoitettu määrä kokonaiskapasiteettiin nähden. “Olemme äärimmäisen onnellisia, että festivaali saatiin järjestettyä turvallisesti. Yleisömäärän osalta tavoitteemme täyttyi … Lue lisää »
’Frekkiä musiikkia’ teemaa kantava Suvisoitto XXXVI pärähtää käyntiin ensi viikolla Porvoossa! Pitkän odotuksen jälkeen upeaa HK Gruberin suunnittelemaa festivaaliohjelmaa on mahdollista tulla kuuntelemaan livenä konserttipaikoille. Avanti! haluaa kuitenkin tuoda festivaalitunnelmaa myös kotikatsomoihin.
Ohjelma:
Bernd Richard Deutsch: Dr. Futurity
Jouni Hirvelä: Rakka (kantaesitys)
väliaika
HK Gruber: Frankenstein!! Pan-demonium laulajalle ja orkesterille H. C. Artmannin
Avantin Suvisoiton kaikkien konserttien yleisökapasiteettia on saatu kasvatettua suotuisan tilanteen ansiosta. Lisää lippuja on tulossa myyntiin huomenna perjantaina 18.6. klo 12 Lippupisteen verkkokaupassa.
Huomioittehan, että noudatamme edelleen yleisiä ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
* Vi har lyckats öka konserternas publikkapacitet och mera biljetter kommer till försäljning fredag 18.6 kl. 12. Försäljning via Lippupistes webbutik.
Vänligen notera, vi följer de allmänna anvisningarna om säkerhetsavstånd och hygien. Vi … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2021/05/Facebook-banneri-1900-x-1005.jpg10051920avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-06-17 14:12:582021-06-17 14:12:58Lisää lippuja Suvisoittoon – Mera biljetter till Sommarmusik
Pääkaupungin itsenäiset orkesterit Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra sekä Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) yhdistävät jälleen voimansa AUF-yhteistyön merkeissä. Syyskuun Musiikkitalon konsertissa “Musiikkia kaikille – Kolme orkesteria jälleen yhdessä” rikotaan rajoja, mutta yhdistellään eri aikakausia ja tyylejä. Orkesterit soittavat yhdessä ja erikseen teoksia, joissa yhdistyvät vanha ja uusi, kevyt sekä vakava. Konsertin kapellimestarina toimii musiikin moniosaaja Taavi Oramo.
Konsertin kruunu on Sampo Kasurisen uusi kantaesitettävä teos, joka on räätälöity AUF-orkesterien ainutkertaiselle … Lue lisää »
https://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2021/06/auf-09-2021.jpg10801920avantiadminhttps://avantimusic.fi/wp-content/uploads/2019/08/avanti_logo.jpgavantiadmin2021-06-16 08:47:412021-06-16 08:47:41AUF-orkesterit jälleen yhdessä Taavi Oramon johtamassa konsertissa
Tämä sivusto käyttää evästeitä (eng. cookie), joilla parannetaan palvelun laatua.
We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. If you continue to use this site we will assume that you are happy with it.OK
Privacy & Cookies Policy
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
”Kaikenlainen Stockhausen on kiinnostavaa” – Avanti! sovittaa tähtimerkit kohdilleen Ritarihuoneen konsertissa
/in Uutiset /by avantiadminKamariorkesteri Avantin konsertissa sunnuntaina 12. joulukuuta tarjoillaan modernismin klassikkoteoksia. Säveltäjäkollegoiden Karlheinz Stockhausenin sekä György Ligetin tuotantoihin tutustutaan kamari- ja sooloteosten kautta Ritarihuoneella.
Yksi konsertissa kuultava teos on vuosina 1974–75 valmistunut Tierkreis (“Eläinrata”), joka on Stockhausenin suosituimpia sävellyksiä. Tierkreis käy läpi kaikki eläinradan kaksitoista tähtimerkkiä yksinkertaisin melodioin, joita voidaan esittää lähes millä tahansa soittimilla. Stockhausen laati teokselleen paljon sääntöjä, mutta toisaalta antoi paljon vapauksia.
Avantilaiset luovat teoksesta oman versionsa. Teosta esittämään … Lue lisää »
Avanti! yhteistyöhön Red Nose Companyn kanssa – komedia Aleksis Kivestä kantaesitetään ensi helmikuussa Kansallisteatterissa
/in Uutiset /by avantiadminRed Nose Company ja Kansallisteatteri tuovat Aleksis Kiven elämän ja teokset Suurelle näyttämölle
Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoon kuuluva teos kantaesitetään 17.2.2022. Yhteistuotannossa ovat mukana myös Kamariorkesteri Avanti!, Jyväskylän, Lahden, Kuopion ja Turun Kaupunginteatterit sekä Tampereen Työväen Teatteri.
Aleksis Kivi on komedia miehestä, josta tuli monumentti. Miksi juuri Kivi on nostettu jalustalle maassamme? Millaisen hinnan tinkimätön taiteelle omistautuminen ja oman tiensä kulkeminen langetti kirjailijalle itselleen maksettavaksi?
Aleksis Kivi liikkuu kansalliskirjailijaan liittyvien teemojen … Lue lisää »
Joulukuussa tarjolla Stockhausenia ja Ligetiä Ritarihuoneella
/in Uutiset /by avantiadminPitkän toimintaa rajoittaneen tauon jälkeen kamariorkesteri Avanti! palaa täysimääräisiin konsertteihin Ritarihuoneen historiallisessa salissa 12. joulukuuta. Modernismin klassikot Karlheinz Stockhausen ja György Ligeti nousevat keskiöön konsertissa, joka on teoslähtöisyydellään Avantin ydintä.
Säveltäjäkollegat Stockhausen ja Ligeti liikkuivat musiikkityyleissään eri suuntiin, mutta molempien teoksia voi pitää yhtä virtuoosisina ja futuristisina. Kulttihahmo Stockhausen antoi Tierkreis-teoksellaan eläinradan merkeille omat sävelensä. Näitä muunnellaan konsertissa avantimaiseen ja avantgardnistiseen tyyliin, kun perinteisten orkesterisoittimien lisäksi Tierkreisia tulkitaan muun muassa … Lue lisää »
AUF-yhteistyökonsertti ”Musiikkia kaikille” katsottavissa ja kuunneltavissa maksutta
/in Uutiset /by avantiadminAUF: Musiikkia kaikille – kolme orkesteria jälleen yhdessä tiistaina 14.9. klo 19 Musiikkitalon konserttisalissa.
Voit nauttia musiikista turvavälein paikan päällä Musiikkitalossa tai katsoa maksuttoman livestriimin Helsinki-kanavalla. Konserttilähetys on katsottavissa maksutta kuukauden ajan eli tiistaihin 12.10.2021 asti.
Konsertti myös radioidaan ja lähetetään Yle Radio 1:ssä torstaina 16.9.2021 klo 19.02. Konsertin voi myös kuunnella Yle Areenasta 16.9. alkaen 30 päivän ajan.
Konsertin käsiohjelma löytyy täältä.
Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra … Lue lisää »
Avantin suursatsaus toi Porvoon kesään 33 konserttia – tapahtumiin ei ole jäljitetty koronatartuntoja
/in Uutiset /by avantiadminAvantin suursatsaus toi Porvoon kesään 33 konserttia – tapahtumiin ei ole jäljitetty koronatartuntoja
Kamariorkesteri Avanti! järjesti Porvoossa kesän 2021 aikana kesäkonserttisarjan sekä viisipäiväisen Suvisoitto-festivaalin. Yhteensä yli 150 musiikin ammattilaista työllistäneet tapahtumat tavoittivat yleisöä noin 1500, minkä lisäksi Suvisoiton striimikonsertit keräsivät noin 1300 katselukertaa. Viranomaisten muuttuvista rajoituksista huolimatta koko kesän ohjelmisto saatiin toteutettua ja lopullinen yleisömäärä ylitti järjestäjien odotukset. Koronaturvallisuudesta huolehdittiin.
Ainutkertainen ilmaiskonserttien sarja tarjoili monipuolisen valikoiman muusikoiden suunnittelemia konserttiohjelmia ympäri … Lue lisää »
Kesäkonserttisarja huipentuu Esa-Pekka Salosen johdolla – elokuu täynnä konserttitarjontaa
/in Uutiset /by avantiadminAvantin ainutkertainen kesäkonserttisarja Porvoossa tulee päätökseensä elokuussa. Luvassa on kuitenkin vielä monta upeaa konserttia kaikenlaisen musiikin ystäville.
Useimmin San Franciscon sinfoniaorkesterin ja eurooppalaisten huippuorkesterien johdossa nähtävä Esa-Pekka Salonen ehtii kesällä viettämään aikaa myös Suomessa, mistä avantilaiset ovat varsin innoissaan. Avantin perustajajäseniin kuuluvan Salosen johtamassa konsertissa sunnuntaina 15.8. Taidetehtaan Avanti-salissa kuullaan Suomen ensiesitys kapellimestari-säveltäjän Saltat Sobrius -teoksesta. Keskiaikaa henkivässä konsertissa Avantin puhaltajat tarttuvat harvemmin kuultavaan Richard Straussin sinfoniaan puhallinsoittimille sekä kamarikokoonpanot … Lue lisää »
Avantin XXXVI Suvisoitto hemmotteli musiikinnälkäisiä – kiitos yleisö, taiteilijat, tukijat sekä Avantin ystävät!
/in Uutiset /by avantiadminAvantin Suvisoitto toi aurinkoiseen Porvooseen kahdeksan konsertin festivaaliohjelman, jonka suunnittelusta oli vastannut itävaltalainen säveltäjä, kapellimestari ja chansonnier HK Gruber. Vuodella siirtynyt ohjelmakokonaisuus julkistettiin, kun toukokuussa poistuneet rajoitukset antoivat mahdollisuudet tuoda livemusiikkia jälleen yleisön kuultavaksi.
Pitkän tauon jälkeen konsertointi sekä eritoten vuorovaikutus yleisön kanssa ovat olleet koko orkesterille upea kokemus. Lippuja oli myynnissä hyvin rajoitettu määrä kokonaiskapasiteettiin nähden. “Olemme äärimmäisen onnellisia, että festivaali saatiin järjestettyä turvallisesti. Yleisömäärän osalta tavoitteemme täyttyi … Lue lisää »
Suvisoiton verkkokonsertit
/in Uutiset /by avantiadmin’Frekkiä musiikkia’ teemaa kantava Suvisoitto XXXVI pärähtää käyntiin ensi viikolla Porvoossa! Pitkän odotuksen jälkeen upeaa HK Gruberin suunnittelemaa festivaaliohjelmaa on mahdollista tulla kuuntelemaan livenä konserttipaikoille. Avanti! haluaa kuitenkin tuoda festivaalitunnelmaa myös kotikatsomoihin.
Lähetämme suorina verkkokonsertteina YouTubessa:
Lisää lippuja Suvisoittoon – Mera biljetter till Sommarmusik
/in Uutiset /by avantiadminAvantin Suvisoiton kaikkien konserttien yleisökapasiteettia on saatu kasvatettua suotuisan tilanteen ansiosta. Lisää lippuja on tulossa myyntiin huomenna perjantaina 18.6. klo 12 Lippupisteen verkkokaupassa.
Huomioittehan, että noudatamme edelleen yleisiä ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Suosittelemme kasvomaskin käyttöä.
* Vi har lyckats öka konserternas publikkapacitet och mera biljetter kommer till försäljning fredag 18.6 kl. 12. Försäljning via Lippupistes webbutik.
Vänligen notera, vi följer de allmänna anvisningarna om säkerhetsavstånd och hygien. Vi … Lue lisää »
AUF-orkesterit jälleen yhdessä Taavi Oramon johtamassa konsertissa
/in Uutiset /by avantiadminPääkaupungin itsenäiset orkesterit Avanti!, UMO Helsinki Jazz Orchestra sekä Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) yhdistävät jälleen voimansa AUF-yhteistyön merkeissä. Syyskuun Musiikkitalon konsertissa “Musiikkia kaikille – Kolme orkesteria jälleen yhdessä” rikotaan rajoja, mutta yhdistellään eri aikakausia ja tyylejä. Orkesterit soittavat yhdessä ja erikseen teoksia, joissa yhdistyvät vanha ja uusi, kevyt sekä vakava. Konsertin kapellimestarina toimii musiikin moniosaaja Taavi Oramo.
Konsertin kruunu on Sampo Kasurisen uusi kantaesitettävä teos, joka on räätälöity AUF-orkesterien ainutkertaiselle … Lue lisää »