Ei suvea ilman soittoa – Avantin Pikku-Suvisoitto Porvoossa 25. kesäkuuta

Ei suvea ilman soittoa – Avantin Pikku-Suvisoitto Porvoossa 25. kesäkuuta

(på svenska nedan)

Avantin vuodelle 2021 siirretyn Suvisoitto-festivaalin tilalla kuullaan tänä vuonna yhden päivän mittainen minifestivaali torstaina 25. kesäkuuta 2020. Päivään mahtuu useita kamarimusiikki- ja soolokonsertteja sekä huipennuksena Taidetehtaalla päätöskonsertti FOG, jonka saapuu johtamaan Avantin perustajiin kuuluva kapellimestari Esa-Pekka Salonen.

Idea kaupungin valtaavasta musiikkitapahtumasta on poimittu ensimmäisestä Suvisoitosta vuodelta 1986. Avantin solistit ja soitinyhtyeet esiintyvät päivän aikana niin Vanhan Porvoon … Lue lisää »

Georg Malmstén & HumppAvanti! – KAIKKI JÄRJESTYY / TA DE´ LUGNT ALLA TIDER

(På svenska nedan)

HumppAvanti! ja Svenska Teatern maalaavat syksyllä solistien, tunnettujen laulajien ja näyttelijöiden keralla muotokuvan musiikinhistoriamme suuresta viihdyttäjästä, Georg Malmsténista. Esityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Siltanen ja musiikillinen johtaja Timo Hietala haluavat päivittää Malmsténin tuotantoa 2020-luvulle mahtavassa musiikillisessa ilotulituksessa Svenska Teaternin suurella näyttämöllä. Ensi-ilta on 16. lokakuuta. Ensemblessa esiintyy sellaisia nimiä kuin John Storgårds, Sam Huber ja Anna Hultin. Lisää huippunimiä julkistetaan myöhemmin.

Georg Malmstén (1902–1981) on yksi suomalaisen … Lue lisää »

Avantin 35. Suvisoitto-festivaali siirtyy vuodelle 2021

(På svenska nedan / In English below)

Kamariorkesteri Avantin 35. Suvisoitto-festivaali siirtyy vuodella eteenpäin ja järjestetään Porvoossa 30.6. – 4.7.2021. Avantin hallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina 27.4.

”Tilanne on kaikkien kannalta valitettava, ja vaikka osa Suvisoiton tapahtumista alittaa 500 henkilön rajan, koko festivaalin siirtäminen oli näissä oloissa vastuullisin toimintatapa sekä yleisön että esiintyjien terveyden ja turvallisuuden kannalta”, vt. toiminnanjohtaja Jussi Rauvola toteaa.

Suvisoitto-festivaalia ei koronavirusepidemiasta johtuen järjestetä vuonna 2020, mutta … Lue lisää »

ZENG – Lotta Wennäkosken 50-vuotisjuhlakonsertti

Avanti! juhlii Lotta Wennäkosken 50-vuotispäivää konsertilla, jossa kuullaan säveltäjän kamariorkesteriteoksia vuosien varrelta. Ohjelman lomassa Wennäkoski aikoo myös itse astua lavalle unkarilaisen kansanmusiikin merkeissä.

la 8.2.2020 klo 19.00 ZENG – Lotta Wennäkosken 50-vuotisjuhlakonsertti

Juhlasali G18 (Yrjönkatu 18, Helsinki)

József Hárs, kapellimestari Virpi Räisänen, mezzosopraano Eero Saunamäki, nokkahuilut Heikki Nikula, bassoklarinetti Ville Syrjäläinen, lyömäsoittimet

Kamariorkesteri Avanti!

Lotta Wennäkoski:

I stället för vingar (2014-16) Hele (2018) Kuule II (2007) Zeng (2018-19)

sekä unkarilaisia … Lue lisää »

Avanti! at the Cable Factory Night of the Arts 24.8.2017

Thu August 24th at 8.30 pm Avanti’s rehearsal hall, Cable Factory, door ”V”

Tuuli Lindeberg, soprano Jukka Rautasalo, gambas Matias Häkkinen, cembalo Maria Hostikka, baroque dance

Duration approx. 30-40 mins

Free entrance!… Lue lisää »

Avanti! Kaapelin Taiteiden Yössä 24.8.2017

To 24.8.2017 klo 20.30 Avantin harjoitussali, Kaapelitehdas, V-rappu

Tuuli Lindeberg, sopraano Jukka Rautasalo, gambat Matias Häkkinen, cembalo Maria Hostikka, barokkitanssi

Avanti! saapuu Taiteiden yöhön tuoden mukanaan raikkaan tuulahduksen maallista barokkimusiikkia ja -tanssia.

Barokin musiikki oli paljon muutakin kuin Bachia kirkoissa. Kapakoissa ja kaduilla soi musiikki laulettuna ja tanssittuna, eikä sen tarkoitus ollut Jumalan ylistäminen. Lihallisen rakkauden ilot, varoituksen sanat neidoille, neuvot nuorukaisille – niistä kertoivat kansan … Lue lisää »

Avanti! visits Sodankylä Midnight Sun Film Festival 16.6.2017

As our annual Friday silent film, the renowned

Avanti! chamber orchestra, led by world famous Canadian conductor Gabriel Thibaudeau, present Thibaudeau’s new composition of Rupert Julian classic The Phantom of the Opera (1925) at the Sodankylä Midnight Sun Film Festival on Friday June 16th. Lon Chaney, the man with a thousand faces, haunts the Paris Opera House as the deformed Phantom. As a rare treat, opera singer Reetta Lue lisää »

Avanti! Sodankylän Midnight Sun Film Festivalilla 16.6.: Suuren oopperan kummitus

Avanti! säestää Sodankylän Midnight Sun Film Festivalin (14.–18.6.2017) perjantain 16.6. päämykkäesityksessä (klo 20:15) elokuvamaailmassa lajinsa huippuihin kuuluvan kanadalaisen kapellimestarin Gabriel Thibaudeaun johdolla tämän säveltämän hienon musiikin Rupert Julianin elokuvaan Suuren oopperan kummitus (1925). Tuhatkasvoinen Lon Chaney hätkähdyttää klassisen melodraaman filmatisoinneista maineikkaimman pääosassa. Säestyksen erikoisuutena kuultavan sopraanosoolon laulaa Reetta Haavisto. Osta liput 25 € tämän sivun kautta

Käsillä on yksi mykkäelokuvan rakastetuimmista ja ikonisimmista klassikoista, jossa rakkaus kääntyy koston … Lue lisää »

Ultrakromatiikkaa – Avanti! Ritarihuoneella 6.11.2017

Ma 6.11.2017 klo 18 Ritarihuone, Ritarikatu 1, Helsinki Tomas Djupsjöbacka, kapellimestari Elisa Järvi, 1/4-sävelaskelpiano Eero Saunamäki, nokkahuilu

Avanti! on yli kolmen vuosikymmenen ajan ollut Suomen musiikkielämän uusien tuulien suunnannäyttäjä. PianoEspoon konsertissaan orkesteri kantaesittää Sampo Haapamäen uuden, neljäsosasävelaskelpianolle sävelletyn konserton sekä Jukka Tiensuun nokkahuilukonserton. Solisteina nokkahuilisti Eero Saunamäki sekä pianisti Elisa Järvi, joka on yhdessä Haapamäen kanssa vuosien ajan kehittänyt neljäsosasävelaskelpianoa tarjoamaan säveltäjän yhä monipuolistuville sointivisioille tien koskettimistolle.… Lue lisää »

Taite ry & Avanti!: Neijonnälkä 29.9.–1.10.2017

Fantastista musiikkia ja voimallista näyttämökerrontaa!

Oopperaseurue Taite ry ja Kamariorkesteri Avanti! tuovat Kansallisoopperan Alminsalin näyttämölle kaksi Väinö Raition säveltämää lyhytoopperaa: Väinämöisen kosinta vuodelta 1934–1936 esitetään ensimmäistä kertaa orkestroituna ja Lyydian kuningas on kotimainen oopperaharvinaisuus vuodelta 1937. Lisäksi mukana on osia Raition Asaria- ja Kruununhaan siirappitehdas –näyttämösävellyksistä. Luvassa on fantastista musiikkia ja voimallista näyttämökerrontaa.

Rooleissa loistavat mm.

Annami Hylkilä, sopraano Juha Hostikka, baritoni Markus Nieminen, baritoni Ilkka HämäläinenLue lisää »