Avanti x Porvoo Jazz Festival -konsertin solisti vaihtuu

Suvisoiton ja Porvoo Jazz Festivalin yhteistyökonsertti saa uuden solistin. Adele Sauroksen käsi murtui viikonloppuna, jonka seurauksena lauantai-illan klubikonsertissa solistina kuullaan toista maineikasta saksofonistia, Porvoo Jazz Festivalin taiteellista johtajaa, saksofonisti -säveltäjä, puupuhallinspesialisti Max Zengeriä.

Lauantai-illan konsertissa alkuperäinen komppisektio pysyy ennallaan. Rooli yhtyeen solistina on Zengerille samaan aikaan valitettava ja mieluisa. Päällimmäisenä on harmitus upean solistin ja ystävän loukkaantumisesta, mutta siitä huolimatta Zenger odottaa tulevaa konserttia innolla.

Konsertin muusikot ovat Zengerille entuudestaan hyvin tuttuja muiden yhteisten yhtyeitten (Selma Savolainen Horror Vacui, Tomi Nikku 5tet, Kadi Vija Key Project) tiimoilta. Lisäksi hän on vieraillut Adele Sauros Quartetin konserteissa sekä levytyksillä myös aiemmin. Lauantain 29.6. konsertissa kuullaan muutamia Zengerin sävellyksiä hänen tuoreimmilta levytyksiltään (Max Zenger Globus: Flores ja Maxxxtet: Chapter 3) sovitettuna tälle kokoonpanolle. Lisäksi luvassa on jopa pari upouutta, juuri tätä konserttia varten valmistettua sävellystä, sekä tälle kokoonpanolle valittu kokonaisuus yhtyeen muiden jäsenien Toomas Keski-Säntin, Tuomas Timosen ja Vesa Ojaniemen sävellyksiä. Luvassa on harmillisesta takaiskusta huolimatta upea kokonaisuus tuoretta suomalaista jazzmusiikkia.

Vahvan solistisuutensa ja runsaan soitinvalikoiman ansiosta Zenger on kysytty muusikko niin big bandien solistina, kuin monissa poikkitaiteellissa projekteissa. Laajaa soitinvalikoimaa hän hyödyntää mielikuvituksellisesti myös omien yhtyeidensä musiikissa. Tuotteliaana säveltäjänä hän julkaisi vuonna 2023 jo kymmenennen omia sävellyksiä sisältävän albumin.

Zengerin idearikas, persoonallinen ja monipuolinen soitto on noteerattu myös kilpailuissa. Hänet on palkittu taiteellisesta työstään mm. Pori Jazzeilla, Turku Jazz Festivalilla sekä Ranskan Jazz in Marciac – festivaalilla Ranskassa. Lisäksi Zenger on yksi turkulaisen Flame Jazz Recordsin perustajajäsenistä, UMO Helsinki Jazz Orchestran vakituinen jäsen ja Porvoo Jazz Festival ry:n taiteellinen johtaja.

”Olen pahoillani, etten ranteen murtumisen takia pääse soittamaan konserttia yhtyeeni kanssa. On mahtavaa, että onnistuimme saamaan Max Zengerin Suvisoittoon lyhyellä varoitusajalla. Olen aina ihaillut Maxin persoonallista tapaa improvisoida ja tulkita kappaleita. Max ja komppini soittavat varmasti upean konsertin, jota tulen itsekkin mielenkiinnolla kuuntelemaan.” Adele Sauros

Aliisa Neige Barrière ja Kristian Sallinen Avantin Suvisoiton kapellimestareiksi

Kamariorkesteri Avantin Suvisoitto -festivaalin esiintyjälistaan on tullut muutoksia. Porvoossa 27.–30.6.2024 järjestettävän festivaalin taiteellinen suunnittelija, tšekkiläinen Ondřej Adámek joutui peruuttamaan tulonsa Suomeen yllättävän tilanteen vuoksi. Tilanne ei vaikuta festivaalin jo julkistettuun ja esitettävään ohjelmasisältöön.

Suvisoiton ohjelmassa Adámekilla oli keskeinen rooli paitsi festivaaliohjelman suunnittelijana myös säveltäjänä, kapellimestarina ja muusikkona. Adámekin kapellimestaritehtäviin astuvat uuden suomalaisen kapellimestarisukupolven tähdet Aliisa Neige Barrière ja Kristian Sallinen, jotka molemmat ovat debytoineet jo Avantin kapellimestareina.

”Olen todella pahoillani siitä, että suunniteltu vierailuni Avantiin ja Suvisoittoon ei tänä vuonna toteudu – erityisen pahoillani siksi, että peruuntuminen tapahtui minusta riippumattomista syistä. Olen hyvin kiitollinen siitä, että kaksi lahjakasta nuorta suomalaista kapellimestaria, Aliisa Neige Barriére ja Kristian Sallinen, tarttuvat nyt Suvisoiton yhtye- ja orkesterikonsertteihin. Toivotan heille parhainta menestystä ja toivon, että kaikki muusikot ja yleisö yhdessä kokevat unohtumattomia hetkiä festivaalilla.”, kommentoi Adámek

Aliisa Barrière aloitti kapellimestariopintonsa Sakari Oramon johdolla Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuonna 2019. Useiden suomalaisorkestereiden lisäksi hän on johtanut Islannin sinfoniaorkesteria, BIT20 Ensemblea ja Danish Chamber Orchestraa. Kuluvalla kaudella hän debytoi Esa-Pekka Salosen vieraana Orchestre de Paris’n ja Ensemble Intercontemporainin johtajana sekä Ojain festivaalilla Kaliforniassa Mahler-kamariorkesterin kapellimestarina. Hän on Turun musiikkijuhlien vuoden 2024 residenssitaiteilija. Barrièrea voi kutsua toisen polven avantilaiseksi. Hänen äitinsä Kaija Saariaho kuului Avantin perustajiin ja hän on myös yksi aiemmista Suvisoiton suunnittelijoista.

Kristian Sallinen aloitti kapellimestariopintonsa Jorma Panulan oppilaana ja opiskelee nyt Sakari Oramon johdolla Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Kotimaisten orkestereiden lisäksi hän on debytoinut Baselin ja BBC:n sinfoniaorkestereissa. Musiikkiopintonsa Kristian Sallinen aloitti viisivuotiaana viulunsoitolla, mutta instrumentti vaihtui sittemmin alttoviuluksi. Hän saavutti kolmannen sijan Tampereen valtakunnallisessa alttoviulukilpailussa vuonna 2017.

Sekä Barrière että Sallinen saavat johtaakseen vaativan ohjelmiston. Molemmat suhtautuvat haasteeseen innokkaasti, eikä rohkeutta puutu. Valmistautumisaikaa on vähän ja teokset vaativat intensiivistä paneutumista ja opettelua. Barrière johtaa Taidetehtaalla torstaina 27.6. Suvisoiton avajaiskonsertin. Ohjelmassa kuullaan Ondřej Adámekin teoksia ihmisäänelle ja orkesterille. Konsertin solistit ovat ranskalais-madagaskarilainen Landy Andriamboavonjy (sopraano) ja japanilainen Shigeko Hata (sopraano).

Sallinen johtaa Suvisoiton päätöskonsertin sunnuntaina 30.6. Ohjelmassa on Antonín DvořákinTšekkiläinen sarja sekä Pilar Mirallesin Brief Requiem for the Poets and Prayers -teoksen kantaesitys. Konsertin ja festivaalin huipentaa Adámekin viulukonsertto Follow me, jonka solistina on viulutaiteilija Tami Pohjola.

Avantin Suvisoiton taiteellinen suunnittelija Ondřej Adámek joutuu peruuttamaan tulonsa

Avantin Suvisoiton taiteellinen suunnittelija Ondřej Adámek joutuu peruuttamaan tulonsa

Kamariorkesteri Avantin Suvisoitto-festivaalin ohjelman suunnittelee vuosittain vaihtuva taiteellinen suunnittelija. Porvoossa 27.–30.6.2024 järjestettävän festivaalin suunnittelijana on tšekkiläinen Ondřej Adámek. Festivaalin ohjelmassa hänellä on keskeinen rooli paitsi suunnittelijana myös säveltäjänä, kapellimestarina ja muusikkona.

Kesäkuussa ensi-iltansa Kölnin oopperassa saa myös Adámekin säveltämä ooppera Ines. Juuri tulleen tiedon mukaan produktioon alun perin valittu kapellimestari ei jatka työskentelyä tässä tuotannossa. Hänet on vapautettu tehtävästä, sillä häntä epäillään vakavasta epäasiallisesta käytöksestä.

Yllättävän ja ikävän tilanteen vuoksi Ondřej Adámekille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ottaa itse vastuu teoksensa harjoittamisesta ja johtamisesta, jotta se saadaan Kölnin näyttämölle suunnitellun aikataulun mukaan. Hyvin lyhyellä varoitusajalla tapahtunut muutos estää Adámekin osallistumisen Avantin Suvisoittoon.

Avantin ja Ondřej Adámekin yhteistyö kesän festivaalin toteuttamiseksi on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Sekä orkesteri että kapellimestari ovat odottaneet innokkaasti yhteistyötä Suvisoiton parissa. On selvää, että nyt tapahtunut peruuntuminen on molemmille osapuolille pettymys. Avanti kuitenkin ymmärtää hyvin peruuntumiseen johtaneet syyt ja tuomitsee myös ehdottomasti epäasiallisen käytöksen työyhteisöissä.

Avanti etsii nyt kuumeisesti korvaavia esiintyjiä Adámekin tilalle. Suvisoitto-festivaali pyritään toteuttamaan mahdollisimman tarkoin alkuperäistä ohjelmaa noudattaen. On kuitenkin odotettavissa, että henkilövaihdosten seurauksena ohjelmaan tulee joitakin muutoksia. Päivitetystä ohjelmasta ja esiintyjistä tiedotetaan mahdollisimman pian.

Suvisoitto 2024: Maailmamme äänet ja tarinat

Maailmamme äänet ja tarinat

Suvisoiton yleisö sai esimakua vuoden 2024 Suvisoiton taiteellisen suunnittelijan Ondřej Adámekin musiikista, kun kesän 2023 Suvisoitto avattiin Porvoon Raatihuoneentorilla Adámekin sävellyksellä Coups d’ailes. Tänä kesänä hänen luovaan ajatteluunsa tutustutaan laajemmin.

Hengästyttävän monipuolinen Adámek ammentaa teoksiinsa aineksia pitkiltä vierailuiltaan eri maihin ja kulttuureihin. Hän johtaa orkestereita ja vokaaliyhtyeitä, kehittää soittimia luodakseen ääntä, joka ylittää perinteisten soittimien mahdollisuudet ja tuo yhteen kieliä ja kulttuureja.

Prahassa vuonna 1979 syntynyt Ondřej Adámek opiskeli sävellystä Prahan musiikkiakatemiassa ja Pariisin konservatoriossa. Arvostetun Berliinin DAAD-kulttuurinvaihto-ohjelman residenssitaiteilijaksi hänet kutsuttiin vuonna 2010, ja hän on asunut kaupungissa siitä lähtien. Pitkillä vierailuillaan Ranskaan, Afrikkaan, Espanjaan, Japaniin, Intiaan ja Italiaan hän on uppoutunut näiden maiden musiikkikulttuureihin. Myös leikki eri kielillä nousee monin tavoin esiin hänen teoksiaan jäsentävänä tekijänä. Hänen Suvisoittonsa ottaa maat ja maailmat avosylin vastaan.

Adámek tutuksi

Suvisoiton avajaiskonsertissa Adámek esittäytyy ohjelmalla, joka antaa hyvän kuvan hänen säveltäjäfilosofiastaan. Konsertin avaava Let me tell you a story on islantilaisen Sjónin (1962) tekstiin tehty teos naisäänelle ja yhtyeelle. Vuonna 2022 valmistuneen teoksen innoittajana on ollut korealainen kansanmusiikki ja musiikkiteatterimuoto pansori, jossa laulaja kertoo tarinaa tyypillisesti vain rummun säestyksellä. Konsertin solisti Shigeko Hata kantaesitti teoksen vuonna 2023.

Japanilainen mekaaninen nukke antoi Adámekin kaipaaman idean teokseen Karakuri laulajalle ja kamariyhtyeelle: ”Vaikka olin edennyt jo melko pitkälle Karakurin luonnostelemisessa, en ollut löytänyt mieleistäni olemassaolon oikeutusta sen äänille ja liikkeille, joita olin intuitiivisesti löytänyt kokeiluissani omalla äänelläni ja käsivarrellani”, kertoo Adámek vuonna 2011 valmistuneesta teoksestaan. ”Palasilta puuttui tarina, punainen lanka, kunnes sattumalta törmäsin 13 sekunnin mittaiseen videoon karakurista, japanilaisesta 1800-luvun mekaanisesta nukesta.” Video sai säveltäjän tutkimaan yhteyksiä laulajan äänen ja käsivarren välillä. Mekaaninen nukke, karakuri, on jousiampuja, jonka sen rakentaja saa toimimaan – tuhoisin seurauksin.

Avajaiskonsertin päätösteos Whence Comes the Voice? vuodelta 2022 paneutuu Adámekille tunnusomaiseen kulttuurien ja uskontojen tutkimiseen ja yhteen tuomiseen. Nais- ja miesäänelle ja kamariorkesterille sävelletyn teoksen tekstit siteeraavat uskonnollista suufilaista runoutta sekä kristityn kirkkoisä Augustinuksen ja juutalaisen kirjailija Etty Hillesumin tekstejä. Teosta edeltää valikoima kansanlauluja Pohjoismaista, Japanista ja Madagaskarilta. Ondřej Adámek toimii konsertin kapellimestarina.

Uusia ääniä etsimässä

Jatkuvasti uusia, perinteisten orkesteri-instrumenttien ohi ja yli ulottuvia ääniä etsivä Ondřej Adámek kehitti vuosien työn tuloksena instrumentti-installaation, jota hän kutsuu nimellä Airmachine. Mekaaninen laite kumihanskoineen, torvineen, letkuineen ja kaikenlaisine venttiileineen rakennettiin hänen Körper und Seele -teostaan (2014) varten. Sittemmin laite on saanut oman musiikillisen elämänsä, ja sitä käytetään ja kehitetään uusissa sävellyksissä. Tähän ja muihin Adámekin kehittämiin soittimiin tutustutaan Suvisoiton perjantain klubi-illan lyhytelokuvissa. Avantin muusikot huolehtivat illan äänistä.

Suvisoiton päätöskonserttia voi hyvin pitää synteesinä Ondrej Adámekin muusikonsielusta. Avausteokseksi hän on valinnut espanjalaisen säveltäjä ja äänitaiteilija Pilar Mirallesin (1997) teoksen Brief Requiem for the Poets and Prayers, joka kantaesitetään tässä konsertissa. Miralles valmistui musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2022 ja jatkaa nyt opintojaan kohti tohtorin tutkintoa Akatemian DocMus -ohjelmassa.

Osa J.S. Bachin viulupartitasta d-molli (BWV 1004) toimii porttina Adámekin sooloviuluteokselle Fliessender Bach, joka on sanaleikki: nimi suoraan käännettynä tarkoittaa virtaavaa puroa. Sen teosparina on Adámekin kolmiosainen konsertto viululle ja orkesterille, Follow me.

”Partituurin taustalla on ajatus suhteista, jotka kehittyvät ’johtajan’ ja hänen ’seuraajiensa’ välillä”, Adámek kertoo. ”Aluksi aivan yksin oleva johtaja lausuu yksinkertaisen ja voimakkaan sanan, jota yksittäiset henkilöt alkavat toistaa, kunnes koko seuraajien joukko on toistanut johtajansa jokaisen sanan.” Prosessin aikana jokaista lausuttua sanaa kuitenkin muutetaan, vääristellään ja pilkataan. Lopulta seuraajat kääntyvät johtajaansa vastaan. Tämä puolestaan pysyy alkuperäisissä sanoissaan, kunnes joutuu täysin niiden valtaan. Lopulta johtaja katoaa.

Adámekia kiehtonut kristillisten jumalanpalvelusten liturginen vuorolaulu, viittaukset japanilaiseen Noh-teatterin laulajaan, inuiittien leikkimieliseen katajjag-kilpailuun ja Bach-fragmentteihin ovat Follow Me -konsertossa kaikki osana tarinan kulkua. ”Kolmannen osan lopussa solisti (johtaja) ajetaan pois paikaltaan orkesterin edestä, ja väkijoukon raivo pakottaa hänet vetäytymään. Raivoisalla yleisöllä on viimeinen sana, ja solisti teloitetaan symbolisesti.”

Ondrej Adámek päättää vuoden 2024 Suvisoiton maanmiehensä Antonín Dvořákin Tšekkiläiseen sarjaan D-duuri. Tšekkiläisistä kansantansseista innoituksensa saanut sarja vuodelta 1879 käynnistyy lyyrisellä johdannolla, josta etenee polkan kautta hitaaseen, 3/4-tahtiseen sousedskáan. Lempeää neljättä osaa, Romanssia, seuraa häikäisevä finaali, jota on verrattu Dvořákin Slaavilaisiin tansseihin. Ehkä Adámek tanssii mukana.

Hannele Eklund

Kamariorkesteri Avantin taiteelliseen suunnitteluun muutoksia 

Avanti! kiittää Kari Kriikkua ja katsoo kohti tulevaisuutta – 

Kamariorkesteri Avantin taiteelliseen suunnitteluun muutoksia 

 Kamariorkesteri Avantin toiminnassa alkaa uusi vaihe, kun pitkäaikaisen taiteellisen johtajan Kari Kriikun työsuhde päättyy 31.5.2024. Kriikun 25-vuotisen kauden aikana Avanti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen merkittävimmistä uuden musiikin esittäjistä. Hänen johdollaan orkesteri on tarjonnut valtavan määrän ikimuistoisia konsertteja ja esityksiä. Samalla Kriikku on luonut orkesterille kattavan yhteistyöverkoston.

Kuukausipalkkaisen taiteellisen johtajan työsuhteen päättyminen johtuu taloudellisista syistä, jotka ovat seurausta muuttuneesta toimintaympäristöstä. Kari Kriikku jatkaa Avantin klarinetin äänenjohtajana.

Uudessa tilanteessa Avanti keskittyy vahvistamaan toimintansa taloudellista kestävyyttä ja suuntaamaan resursseja entistä runsaampaan konserttitarjontaan. Samaan aikaan orkesterissa työskennellään uuden taiteellisen suunnittelun mallin luomiseksi sekä tehdään strategiatyötä orkesterin toiminnan kehittämiseksi ja toimintamallien päivittämiseksi.

Kevään 2024 ohjelmisto on Kari Kriikun suunnittelema. Avantin Suvisoiton taiteellisesta suunnittelusta vastaa perinteisesti vuosittain vaihtuva taiteilija, ja Porvoossa 27.-30.6.2024 järjestettävän festivaalin ohjelmassa kuuluu tsekkiläisen säveltäjä ja kapellimestari Ondřej Adámekin ääni. Syksyllä 2024 ohjelmistossa aloittaa Kaapelitehtaalla järjestettävä konserttisarja, uusi Avanti-klubi, joka nostaa esiin orkesterin soittajia ja yhteistyökumppaneita konserttiohjelmien suunnittelijoina. Tarkempi ohjelma julkaistaan huhtikuussa 2024, ja sarjan ensimmäinen konsertti kuullaan lauantaina 17.8.2024.

Avanti on orkesteri ja yhteisö, jossa uutta kohti suunnataan uskoen alkuperäiseen toiminta-ajatukseen musiikin ehdoilla toimimisesta. Tulevan toiminnan suunnittelussa mukaan otetaan sekä orkesterin nykyisiä soittajia, perustajajäseniä ja yhteistyökumppaneita että tulevaisuuden tekijöitä. Musiikki puhuu, innostaa ja yhdistää jatkossakin. Avanti! – Eteenpäin!

Suvisoiton pääkonserttiohjelma on julkaistu

Avantin 39. Suvisoitto järjestetään Porvoossa 27.-30.6.2024. Vuoden 2024 Suvisoiton taiteellisena suunnittelijana toimii säveltäjä ja kapellimestari Ondřej Adámek.

Tšekkiläinen Adámek (s.1979) on tunnettu säveltäjänä erityisesti uusien soittotekniikoiden etsimisestä klassisille soittimille, mikä mahdollistaa hänen sävellyksilleen tärkeän äänenvärin ja muodon. Hänen vahva kiinnostuksensa maailman eri musiikkikulttuureihin kuuluu hänen orkesteri-, kamari-, laulu- ja elektroakustisissa teoksissaan, joita hän on säveltänyt useille arvostetuille yhtyeille, orkestereille ja nykymusiikkifestivaaleille Euroopassa. Adámekin sävellystyön yhteydessä valmistuu myös uusia soittimia, joista tunnetuin esimerkki on Carol Jimenezin kanssa luotu Airmachine, eli eräänlainen ilmakone tai soitin.

Adámekin suunnittelemassa ohjelmistossa Suvisoitossa kuullaan runsas kattaus hänen omia teoksiaan säveltäjän itsensä johtamana. Teokset antavat laajan kuvan hänen vuosien aikaisista töistään – ja nähdään festivaalilla myös hänen tekemiään lyhytelokuvia.

Suvisoiton pääkonserttiohjelma on nyt julkaistu! Konserttipaikkana toimii jälleen Porvoon Taidetehtaan Avanti-sali ja Tehdassali sekä Porvoon tuomiokirkko. Suvisoiton avajaisfanfaari kajahtaa tuttuun tapaan Raatihuoneentorilla käynnistäen festivaalin torstaina 27.6. klo 12.

Suvisoiton orkesterina toimii itseoikeutetusti Kamariorkesteri Avanti! saaden solistikseen muun muassa Tami Pohjolan. Tami on sukupolvensa lupaavimpia viulisteja, jonka nöyrä lähestyminen musiikkiin on ihastuttanut klassisen musiikin kuulijakuntaa, ja Pohjola onkin esiintynyt lukuisten kotimaisten orkestereiden solistina. Suvisoiton päätöskonsertissa 30.6. klo 18 häntä kuullaan mm. Ondřej Adámekin Follow me -orkesteriteoksen solistina. Adámek toimii itse konsertin kapellimestarina. Konsertissa kuullaan myös Avantin tilausteos säveltäjä Pilar Mirallesilta ja konsertin huipentaa Antonin Dvořákin Czech suite.

Tammikuussa 2024 Svenska Teaternin lava täyttyi argentiinalaisen tangon kuumasta tunnelmasta, kun Avantin ja Svenska Teaternin perinteisessä Loppiaiskonsertissa lavan valtasivat Avantin jousiorkesteri yhdessä Maria Ylipään, Marzi Nymanin, Niko Kumpuvaaran ja Ville Herralan kanssa. Ylipää & ystävät feat. Avanti!: Piazzolla hurmasi yleisönsä eikä aplodeista meinannut tulla loppua ja nyt tämä suuren suosion saanut konsertti nähdään uusintana Suvisoiton lauantai-illassa 29.6. klo 18 Taidetehtaan Avanti-salissa. Konsertissa kuullaan Piazzollan rakastetuimpia klassikoita Avantille tehdyillä sovituksilla.

Avanti!-kvartetti on yksi Avantin keskeisimmistä kokoonpanoista. Kvartetin ohjelmisto kattaa sekä kvartettimusiikin klassikoita että harvinaisuuksia historian hämärästä, kuten myös uusia, mielenkiintoisia nykymusiikkiteoksia. Avanti!-kvartetti on tunnettu rohkeasta ja ennakkoluulottomasta lähestymistavastaan musiikkiin sekä vangitsevasta esiintymistyylistään. Avanti!-kvartetin konsertissa Porvoon tuomiokirkossa perjantaina 28.6. klo 18 kuullaan muun muassa Avantin tilausteos säveltäjä Tara Valkoselta.

Suvisoiton avajaiskonsertissa torstaina 27.6. klo 18 Porvoon Taidetehtaalla kuullaan laaja kattaus Ondřej Adámekin musiikkia. Konsertissa nautitaan muun muassa sopraanolle ja orkesterille sävelletystä teoksesta let me tell you a story, kahdelle laulajalle sävelletystä Whence Comes the Voice? -kappaleesta ja leikillisestä Karakurista. Adámek toimii itse konsertin kapellimestarina.

Perinteisessä Avanti!-Clubissa lyhytelokuvat kohtaavat musiikin. Klubin yleisö pääsee tutustumaan Adámekin luomiin soittimiin lyhytelokuvien muodossa ja nauttimaan musiikista Avantin muusikoiden esittämänä. Avanti!-Club muuttaa Taidetehtaan Tehdassalin tunnelmalliseksi klubiksi perjantaina 28.6. klo 20.30 alkaen.

Suvisoiton yhteydessä järjestetään jälleen kansainvälinen mestarikurssi säveltäjille. Sävellyspajan loppukonsertissa sunnuntaina 30.6. klo 13 kuullaan mestarikurssille osallistuvien säveltäjien uusia teoksia Avantin puhallin- ja jousikvinteteille. Kurssin opettajina toimivat säveltäjät Jukka Tiensuu ja Tomi Räisänen.

Suvisoiton ohjelma on kokonaisuudessaan nähtävillä osoitteessa www.avantimusic.fi.

Suvisoiton liput ovat nyt myynnissä! Liput myy lippu.fi.

Kamariorkesteri Avanti! julkaisee Lotta Wennäkosken musiikkia – Zeng julkaistaan 2.12.

Kamariorkesteri Avanti! on tehnyt levyn yli kymmenen vuoden tauon jälkeen! Zeng-levyssä kuultavat Lotta Wennäkosken valikoidut teokset esitettiin helmikuussa 2020 Avantin järjestämässä säveltäjän 50-vuotisjuhlakonsertissa. Konsertissa kuultujen teosten I stället för vingar (2014–16), Hele (2018), Kuule II (2007) ja Zeng (2018–19) lisäksi levyyn äänitettiin pianotrio Päärme (2014–15). Kokonaisuus antaa monipuolisen katsauksen Lotta Wennäkosken kamarimusiikkituotantoon – Zengin unkarilaiset poljennot kohtaavat Kuule II tunteelliset urkupisteet.

Solistikaarti levyllä on vaikuttava. Zengissä kuullaan nokkahuilisti Lucie Horschia ja perkussionisti Ville Syrjäläistä. Kuule II bassoklarinettiosuuden ja I stället för vingarin klarinettiosuudet soittaa Heikki Nikula. I stället för vingar -laulusarjan tulkitsee Virpi Räisänen, lyömäsoittimissa kuullaan Antti Ohjenojaa ja kontrabassossa Timo Ahtista. Päärmeen pianotrion muodostavat pianisti Emil Holmström, viulisti Eriikka Maalismaa ja sellisti Mikko Ivars. Kamariorkesteriteokset on levytetty kapellimestari József Hársin johdolla. Levyllä kuullaan niin vuosikymmeniä Avantissa soittaneita kuin ensikertalaisia ammattimuusikoita.

Levyn tuottajana toimi Laura Heikinheimo. Hän on työskennellyt Radion Sinfoniaorkesterin vastaavana äänitystuottajana vuodesta 2009 ja hänen tuottamiaan levyjä on palkittu Grammyistä Gramophoneihin. Levyn äänityksestä vastasi alan konkari Enno Mäemets. Levy äänitettiin Järvenpää-talolla ja sen julkaisee Alba Records.

Zeng-levy julkaistaan lauantaina 2.12. Avanti!-kvartetin konsertin yhteydessä Suvilahden Tiivistämössä. Vauhdikkaan tunnelmallisessa illassa kuullaan neljä jousikvartetille sävellettyä teosta: Lotta Wennäkoskelta Suomen ensiesityksen saava Pige ja heinäkuussa kantaesitetty Flickereth, John Zornin Cat O´nine Tails sekä Michael Daughertyn kvartetille ja ääninauhalle sävelletty Sing sing: J. Edgar Hoover. Ilta aloitetaan klo 18 keskustelutilaisuudella säveltäjä Lotta Wennäkosken ja kirjailija Riina Katajavuoren kanssa. Intertekstuaalisuutta ja -musiikillisuutta käsittelevään keskustelutilaisuuteen pääsee konserttilipun hinnalla. Itse konsertti alkaa klo 19.

Red Nose Company: Keisarin uudet vaatteet feat. Avanti!

Iloisia uutisia!
Keisarin uudet vaatteet -esityksen bändiversio saapuu ensi kertaa Helsinkiin! Mike&Zin -klovnikaksikon lisäksi lavalle nousevat perkussionisti ja tuubansoittaja. Marzi Nymanin sovitukset nostavat Abban ja Elviksen klassikot uusiin korkeuksiin!
Keisarin uudet vaatteet sai ensi-iltansa vuonna 2017, ja siitä on tullut kaikenikäisten kestosuosikki. Esityksiä on kertynyt jo toistasataa ja katsojia yli 30 000. Red Nose Companyn ja Kamariorkesteri Avantin yhdessä tuottama bändiversio nähtiin ensi kertaa Suvisoitto-festivaalilla kesällä 2023. Lapsille tarina tarjoaa oivalluksia koulumaailmasta, vanhemmille katsojille Keisarin uudet vaatteet on poliittisempi satiiri. Mutta yksi asia on universaali ja varma – alastoman keisarin takapuoli naurattaa meitä kaikkia.
Esitys nähdään Aleksanterin Teatterissa su 3.12.2023. Lisäksi esitys vierailee Loviisassa pe 8.12.2023. Siellä nähdään tietenkin kaksikielinen versio, johon sekä suomen- että ruotsinkieliset perheet ovat tervetulleita.
Koko perheelle sopiva teatteriesitys perustuu H.C. Andersenin klassikkosatuun. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaavat näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama, valo- ja äänisuunnittelusta Jere Kolehmainen. Perkussioita soittaa Petri Piiparinen ja tuubaa Kenneth Ojutkangas.
”Viis kautta viis!” –katsoja, 7v.
Rooleissa: Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Perkussiot: Petri Piiparinen
Tuuba: Kenneth Ojutkangas
Musiikin sovitukset: Marzi Nyman
Valosuunnittelu ja tekniikka: Jere Kolehmainen
Ikäsuositus: 6–100 vuotiaille
Esitys: su 3.12. klo 12
Kesto noin 1 h, ei väliaikaa

Avantin syksy on täynnä yhteistöitä

Yhteistyössä on voimaa ja sen Avanti! haluaa tänä syksynä osoittaa. Käynnistämme syksyn monipuolisilla yhteistuotannoilla useiden eri kulttuuritoimijoiden kanssa. Avantin muusikoiden monipuolisuus mahdollistaa osallistumisen niin ooppera- ja teatterituotantoihin kuin jazzia, rappia ja gospelmusiikkia yhdistävään konserttiin.

AUF: Bachia jazzina – Uri Cainen Golberg -variaatiot

Avanti, UMO ja FiBO eli tuttavallisemmin AUF tarttuvat rohkeasti Uri Cainen Bach–Goldberg-variaatioihin perinteisessä syyskuun yhteiskonsertissaan. Solisteina loistavat Paleface ja gospel-kuoro Sounds of Mercy, johtajanaan Jepa Lambert. Konsertissa kuullaan valikoituja helmiä 70-osaisen teoksen muunnelmista, uudelleensovitettuna tälle uniikille kokoonpanolle. Villit, vapaat ja vaativat tulkinnat törmäyttävät maukkaasti barokkia, aarioita, klassista, jazzia, discoa ja hiphopia. Luvassa on hersyvä ja yllätyksellinen genresoppa!

AUF: Bachia jazzina – Uri Cainen Goldberg -variaatiot
Tiistaina 12.9.2023 klo 19
Musiikkitalo

In transit

Osana Helsingin oopperakesä -festivaalia olemme mukana Opera Boxin tuotannossa In transit. Ooppera kertoo ihmisistä liikkeessä. Siitä, millaista on olla aina muukalainen, millaista on tuntea kuuluvansa kaikkialle. Ennen kaikkea se on kertomus himosta, ja rohkeudesta antautua halun johdattelemaksi. Oopperan on säveltänyt Stefan Lindgren ja se perustuu Hannele Mikaela Taivassalonsamannimiseen romaaniin. Teoksen esityskieli on ruotsi, esitys tekstitetään suomeksi. Avantia johtaa ensimmäistä kertaa kapellimestari Jonas Rannila.

In transit
31.8. klo 19, 2.9. klo 14 & 3.9. klo 16
Aleksanterin teatteri

neljän päivän läheisyys

WAUHAUS -kollektiivin ja Espoon Kaupunginteatterin kanssa yhteistyötä teemme Pipsa Longan näytelmän neljän päivän läheisyys merkeissä. Esitys tarkastelee ihmisten ja lokkien rinnakkaiseloa etelän aurinkorannalla neljän vuorokauden ajan. Lopputuloksena rantalomakohteen lokkien ja ihmisten rinnakkainelosta sukeutuu oudon koominen, audiovisuaalinen esitys kuolevaisuudesta.

Näyttämöllä ei nähdä pääroolissa ihmistä, vaan siinä tuodaan ihmisen kokemuksen rinnalle lokkien todellisuus. Esityksen keskeinen teema on myös toisten lajien kanssa jakamamme kuolevaisuus. Osana esitystä kuullaan Avantin tulkitsemana Kaija Saariahon sävellys Cloud Trio.

Esitykset Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa 12.9.-10.10.2023.
Esityskieli on suomi, tekstitys suomeksi ja englanniksi mobiilisovelluksella.

neljän päivän läheisyys
12.9.-10.10.2023
Revontulihalli, Espoon Kaupunginteatteri

Nollan merkitys

Tanssin talon Pannuhallissa 27.10. ensi-iltansa saa viidelle tanssijalle ja kahdelle muusikolle tehty teos Nollan merkitys. Teos on vimmainen tieteellistaiteellinen tutkimusmatka nollan ytimeen. Nollan käsitteellä on perustavanlaatuinen merkitys ihmisen kehitykselle, sen päällä lepää kaikki moderni teknologia. Esitys yhdistää matemaattisen ajattelun rönsyilevään ja syöksähtelevään liike-energiaan.

Teos on koreografi Petri Kekonin ja säveltäjä Ville Aslak Raasakan ensimmäinen yhteistyö. Musiikin toteutus on yhteistyössä Avantin kanssa. Paitsi koreografisten sisältöjen kautta, etsimme nollan merkitystä myös äänellisesti ja ajattelemme kokonaisuutta musiikin ja liikkeen synteesinä.

Nollan merkitys
27.10. klo 19, 28.10. klo 19 & 31.10. klo 19
Pannuhalli, Tanssin talo

Katso tarkemmat tiedot ja lipunmyyntipaikat konsertit-välilehdeltä.

Avantin Suvisoiton kesän 2024 taiteellinen suunnittelija on säveltäjä ja kapellimestari Ondřej Adámek

Kamariorkesteri Avanti! on kutsunut säveltäjä ja kapellimestari Ondřej Adámekin Avantin kesän 2024 Suvisoitto-festivaalin taiteelliseksi suunnittelijaksi.


Tšekkiläinen Adámek (s.1979) on tunnettu säveltäjänä erityisesti uusien soittotekniikoiden etsimisestä klassisille soittimille, mikä mahdollistaa hänen sävellyksilleen tärkeän äänenvärin ja muodon. Hänen vahva kiinnostuksensa maailman eri musiikkikulttuureihin kuuluu hänen orkesteri-, kamari-, laulu- ja elektroakustisissa teoksissaan, joita hän on säveltänyt useille arvostetuille yhtyeille, orkestereille ja nykymusiikin festivaaleille Euroopassa.

Adámekin sävellystyön yhteydessä valmistuu myös uusia soittimia, joista tunnetuin esimerkki on Carol Jimenezin kanssa luotu Airmachine, eli eräänlainen ilmakone tai soitin, josta saadaan maistiaisia myös vuoden 2024 festivaalilla lyhytelokuvien muodossa.

Vuoden 2023 Suvisoitto avattiin Porvoon Raatihuoneentorilla Adámekin sävellyksellä Coups d’ailes, ja vuoden 2024 Suvisoiton ohjelmassa kuullaan runsaasti hänen teoksiaan. Adámek myös johtaa osan konserteista ja tuo mukanaan Porvooseen mielenkiintoisia solisteja, joiden kanssa hän on jo aikaisemmin tehnyt paljon yhteistyötä.