Avantin taiteellisen johtajan ja pianistin Joonas Ahosen suunnittelema Suvisoitto 2026 keräsi Porvooseen lähes 1600 kävijää ja tarjosi neljän päivän ajan kansainvälisen nykymusiikin huippuja, kantaesityksiä ja Suomen ensiesityksiä. Festivaalin päätöspäivänä julkistettiin myös vuoden 2027 taiteellinen suunnittelija, virolainen säveltäjä Helena Tulve.

Kuva päätöskonsertista (Schubert: Gesang der Geister über den Wassern), johtamassa
Janne Nisonen © Maarit Kytöharju
Avantin Suvisoitto-festivaali kokosi Porvooseen kotimaisen ja kansainvälisen nykymusiikin huippunimiä, uteliaan yleisön ja poikkeuksellisen kunnianhimoisen ohjelmiston. Festivaali vahvisti asemaansa yhtenä Suomen merkittävimmistä uuden musiikin tapahtumista tarjoten kantaesityksiä, Suomen ensiesityksiä ja taiteilijoiden sekä yleisön välisiä kohtaamisia.
Festivaaliviikon aikana järjestettiin 13 konserttia sisältäen keskustelua ja oheistapahtumia, jotka keräsivät yhteensä lähes 1600 kävijää. Avantin muusikoiden rinnalla esiintyi joukko kansainvälisiä vieraita, muun muassa yhdysvaltalainen säveltäjävieras Eric Wubbels, yhdysvaltalainen sellisti Mariel Roberts, iranilaissyntyinen säveltäjä Anahita Abbasi, saksalainen sopraano Johanna Zimmer sekä ruotsalainen viulisti Cecilia Zillacus.
Tinkimätön ohjelmasuunnittelu vakuutti kuulijat
Taiteellisen johtajan Joonas Ahosen ensimmäinen Suvisoitto rakentui amerikkalaisen säveltäjävieraan Eric Wubbelsin tuotannon ympärille. Festivaalilla kuultiin yhteensä viisi Wubbelsin teosta – neljä Suomen ensiesitystä ja yksi maailman kantaesitys – mikä tarjosi harvinaisen laajan katsauksen yhden tämän hetken kiinnostavimman amerikkalaissäveltäjän tuotantoon. Festivaalin toisena kantavana teemana kulki schubert retouché, jossa Franz Schubertin musiikki näyttäytyi lainattuna, muokattuna ja uudelleen tulkittuna nykyajan säveltäjien käsissä.
Ohjelmisto tarjosi laajan katsauksen tämän päivän kansainväliseen nykymusiikkiin. Näyttävä avajaiskonsertti käynnistyi Emilia Hovingin johdolla, ja sen keskiössä oli Sarah NemtsovinSacrifice Suite. Festivaalin kohokohtiin kuului myös Steven Kazuo Takasugin musiikkiteatteriteos Sideshow, joka kuultiin festivaalilla kahdesti. Bernhard Langin The Cold Trip puolestaan tarjosi uuden mikrotonaalisen näkökulman Schubertin Winterreise –laulusarjaan. Yle Radio 1 lähetti konsertin suorana, ja tallenne on nyt kuunneltavissa Yle Areenan Konsertteja -sarjassa. Maailman kantaesityksinä kuultiin Eric Wubbelsin Joonas Ahoselle säveltämä pianoteos Auditory Distortion Products in Equal Temperament sekä Tiina Myllärisen Shades, joka sai ensiesityksensä Kekkonen-kvartetin esittämänä lauantaina Porvoon tuomiokirkossa konsertissa Kitaroin ja fagotein.
Festivaali huipentui sunnuntaina 28. kesäkuuta päätöskonserttiin, jossa kuultiin yllätysteoksena Helena Tulven Passage Secret kahdelle klarinetille, Ruth Crawfordin Music for small orchestra sekä Wubbelsin Auditory Scene Analysis II puhallinkvintetille. Janne Nisosenjohtamassa päätöskonsertissa Schubertin Gesang der Geister über den Wassern kahdeksalle mieslaulajalle ja matalille jousille toi rauhan Avanti-saliin ja konsertti päättyi Avantin klassikkoon, Magnus Lindbergin Ritrattoon. Ohjelmisto sisälsi tusinan verran Suomen ensiesityksiä, mikä vahvisti Suvisoiton asemaa uuden musiikin kansainvälisenä näyttämönä kotimaassa.
Suvisoiton ilmaistapahtumat täyttyivät kuulijoista
Suvisoitto levittäytyi aiempaa laajemmin Porvoon vanhaankaupunkiin, jonka kirkot, salit ja tori muodostivat festivaalille vaikuttavat puitteet. Useat ilmaistapahtuvat vetivät sankoin joukoin kuulijoita Vanha 123:lle, kaupungintalolle ja VPK-talolle. Konserttien rinnalla yleisö osallistui keskusteluihin nykymusiikin ajankohtaisista ilmiöistä sekä kaupungin kirjastossa, että Taidetehtaalla.

Yhdysvaltalainen säveltäjävieras Eric Wubbels ja Avantin taiteellinen johtaja Joonas Ahonen Auditory Distortion Products in Equal Temperament –teoksen äärellä Helsingissä Kaapelitehtaalla © Maarit Kytöharju
Helena Tulve Suvisoiton 2027 taiteelliseksi suunnittelijaksi

Helena Tulve © Maarit Kytöharju
Festivaalin päätöspäivänä julkistettiin myös Suvisoiton vuoden 2027 taiteellinen suunnittelija. Tehtävän ottaa vastaan virolainen säveltäjä Helena Tulve, joka kuuluu Baltian merkittävimpiin nykysäveltäjiin ja jonka tuotanto tunnetaan omaleimaisesta, jatkuvaa muutosta, sekä luonnon, äänen ja hiljaisuuden suhteita tutkivasta ilmaisustaan.
Tulve vieraili tämänkesäisellä Suvisoitolla ensimmäistä kertaa ja kertoo vaikuttuneensa festivaalin ilmapiiristä sekä yleisön avoimuudesta:
”The audience seems to be very attentive, curious, and enthusiastic about discovering new things. They are not afraid of hearing something they have never heard before—totally the opposite.”
Tulvelle Suvisoitto merkitsee mahdollisuutta rakentaa festivaali oman taiteellisen näkemyksensä ympärille.
”If Joonas trusts me with such a task, I have to ask myself: What is my identity, and what is in my backpack? What do I present?”
Vuoden 2027 ohjelman suunnittelu alkaa Suomen vierailulla saadun festivaalikokemuksen jälkeen. Hän kuitenkin kertoo tulevan festivaalin avainsanoiksi erilaiset kuuntelemisen tavat ja uuden etsimisen. Lisäksi virolainen musiikkiperinne ja erityisesti vahva kuorokulttuuri tulevat mahdollisesti näkymään hänen ajattelussaan.
Seuraava Avantin Suvisoitto järjestetään Porvoossa 1.–4.7.2027.
Avanti! kiittää festivaalia mahdollistamassa mukana olleita
Avanti! kiittää lämpimästi yleisöä, taiteilijoita, yhteistyökumppaneita, rahoittajia ja kaikkia festivaalin tekijöitä onnistuneesta Suvisoitto-festivaalista.
Lämmin kiitos kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille:
Porvoon kaupunki
Opetus- ja kulttuuriministeriö
Aktia
Svenska Kulturfonden
Wihurin rahasto
Kaapelitehdas
Taidetehdas
Runo hotel Porvoo
Hotelli Sparre
Porvoo Jazz Festival
Visit Porvoo
Porvoonseudun musiikkiopisto
Porvoon kaupunginkirjasto
Vanha 123

