Siirry sisältöön

// Konsertit

Sävellyspajan loppukonsertti

Tapahtumasta

Avantin Suvisoiton yhteydessä järjestettävän sävellysmestarikurssin juuret ovat pitkät; kun ensimmäisen Suvisoiton sävelet syttyivät soimaan vuonna 1986, jo seuraavana kesänä joukko nuoria säveltäjiä päätti kokoontua Sannäsin kartanolle. Silloin heidän kiinnostuksensa kohteena olivat tietokoneet, jotka tarjosivat uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia säveltämiseen. Kurssin pitkäaikaisina opettajina toimivat Magnus Lindberg ja Jouni Kaipainen. Kurssilla kävivät vuosien varrella opettamassa myös Kaija Saariaho ja Esa-Pekka Salonen. Nykyään vetovastuussa ovat Jukka Tiensuu ja Tomi Räisänen.

Opetuksen ohella tärkeä osa kurssia ovat tietenkin Suvisoiton Sävellyspajan konsertit, joissa on soitettu jo pitkälti toista sataa kantaesitystä. Uunituoreiden teosten soittajistot vaihtelevat vuodesta toiseen, ja kaikenlaista on kuultu pienestä barokkikokoonpanosta isoon orkesteriin. Jännitystä lisää se, että Jukka Tiensuulla on tapana antaa kurssilaisten päänvaivaksi erityinen sävellystehtävä, jota tulee soveltaa uusissa teoksissa. Aiheet ovat olleet enemmän tai vähemmän erikoisia, koska ideana on tarjota säveltäjille uniikki tilaisuus kirjoittaa jotain, mitä he eivät välttämättä muuten tulisi koskaan säveltämään. Ideana on tuupata säveltäjät pois omalta mukavuusalueeltaan: metodi, jolla voi oppia jotain todella uutta.

Kuunnellaanpa, mitä tämän vuoden osallistujat ovat keksineet!

Sävellyspaja

Ammattisäveltäjille suunnattu sävellyskurssi Sävellyspaja järjestetään vuosittain samaan aikaan Avantin Suvisoiton kanssa. Kurssille osallistuu säveltäjiä eri puolilta maailmaa. Kurssin opettajina toimivat säveltäjät Jukka Tiensuu ja Tomi Räisänen.

Tärkeänä osana kurssia jokainen osallistuja on saanut tehtäväkseen säveltää kevään aikana uuden teoksen, jonka kamariorkesteri Avanti! esittää Suvisoiton yhteydessä pidettävässä konsertissa sunnuntaina 29.6. klo 13.00 kapellimestari Jukka Rantamäen johdolla Taidetehtaalla Porvoossa. 

”Tehtävä on joka vuosi erilainen, mutta aina se pyrkii pakottamaan säveltäjät pois omalta mukavuusalueeltaan ja luomaan jotain sellaista, mitä he ovat ennen pyrkineet pikemminkin välttämään,” kertoo kurssin toinen opettajista Jukka Tiensuu. ”Tämän uudenlaisen haasteen kautta säveltäjien toivotaan löytävän itsessään piilevää uudenlaista luovuutta ‒ meidän kaikkien iloksi.”

Sävellyspajan verkkosivuilta löytyvät tämän vuoden osallistujat.

Sävellyskurssi järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Kurssilla ovat vuosien varrella opettaneet Magnus LindbergJouni Kaipainen, Jukka Tiensuu, Kaija SaariahoEsa-Pekka Salonen ja Tomi Räisänen. Kurssin järjestämistä tukemaan perustettiin vuonna 2006 Sävellyspaja-yhdistys ry.

esiintyjät

Kamariorkesteri Avanti!
Joht. Jukka Rantamäki

INFO

Liput ennakkoon 15 / 10 €
Liput ovelta 18 / 13 €

Yhteislippu Sävellyspajan loppukonsertti ja Päätöskonsertti: Varjoja ja leikkejä yhteishintaan 47,50 / 40 / 25 €

Kurssille valitut säveltäjät

Siyeol Ju
Aaron Mencher
Marcílio Onofre
Massimiliano Vizzini
Hangrui Zhang

KUVA: AVANTI!

Kuuntele

Saapuminen

Taidetehdas sijaitsee osoitteessa Läntinen Aleksanterinkatu 1. Ohjeet esteettömään kulkuun löydät täältä.

Kamariorkesteri Avanti!
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.